Kieli

Parhaat Chilen laskettelukeskukset

Chile on kenties koko eteläisen pallonpuoliskon paras laskettelulomakohde. Tästä käy kiittäminen muun muassa sen laskettelukeskusten vuotuista keskimääräistä yli yhdeksän metrin lumisademääräänsä ja maan ainutkertaisia takamaastoja. Jatka lukemista nähdäksesi, mitkä Chilen laskettelukeskukset ovat ehdottomasti vierailusi arvoisia!

Parhaat Chilen laskettelukeskukset | Montec Magazine

Andien vuoristo ulottuu jopa 6 900 metrin korkeuteen saakka, joten ei liene ihme, että Chilestä löytyy koko maailman parhaimmistoon kuuluvia lumiolosuhteita. Suuri osa Andien vuoristosta levittäytyy Chilen pituudelle, ja maan asukkaat ovatkin huomanneet liikemahdollisuuden rakennuttaen alueelle uskomattomia laskettelukeskuksia.

Chilellä on lumilajeissa huomattavasti lyhyempi historia meihin eurooppalaisiin verrattuna, joten maasta ei löydy satoja keskuksia valittavaksi. Saatavilla olevat laskettelukeskukset kuitenkin tarjoavat kaikki mahtavia maastoja, henkeäsalpaavan kauniita näkymiä ja ennenkuulumattoman eeppistä puuteria. Olemme koonneet alle parhaat keskukset.

Suuri osa Chilen laskettelukeskuksista saa osakseen yli 9 metriä lunta vuodessa. Kiitos tämän ja huikeiden korkeuserojen sekä maastojen, jotka saavat jopa kokeneimmat puuterihaukat haukkomaan henkeään, on Chile täydellinen vaihtoehto kesälomamatkalle. Joten jos marraskuulle sijoittuvan laskettelumatkan odottaminen tuntuu liian piinalliselta, jatka top 10 -listaukseemme, jolle kokosimme parhaista parhaat Chilen laskettelukeskukset – ja ala suunnitella matkaasi!

Hanne
Hanne
Montec crew
Chile tarjoaa upeita, helppopääsyisiä maastoja ja dramaattisia maisemia. Itselleni ei välttämättä laskettelu itsessään ole se, mikä tekee Chilestä ainutlaatuisen – kulttuuri ja ihmiset sen tekevät. Olen yhä täysin hämmästynyt siellä tapaamiemme ihmisten avoimuudesta ja aitoudesta.

Kun olet päättänyt, mihin kolkkaan maata Chilen matkasi suuntautuu, kurkkaa vaatekaappiisi. Kaipaako se päivitystä? Meiltä Montecin valikoimasta löydät upeat miesten lasketteluhousut ja supersiistit naisten lasketteluhousut sekä tietty muut vaatteet ja varusteet, jotka olemme testanneet toimiviksi niin Ski Portillon superjyrkillä hoidetuilla rinteillä kuin Pillánin mielettömissä takamaastoissa. Matka alkakoon!

Chilen 10 parasta laskettelukeskusta

Valle Nevado

Valle Nevado
  • Sijainti: Santiagon metropolialue
  • Laskettava maasto: 9 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 46
  • Hissien lukumäärä: 17
  • Rinteiden huippukorkeus: 3 670 metriä
  • Korkeusero: 810 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 6,7 metriä

Tehdessäsi ensimmäisen Google-haun Chilen laskettelukeskuksista, tulee melko suurella todennäköisyydellä Valle Nevado kiikkumaan hakutulosten kärkisijoilla – ja sille on syynsä. Se sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Chilen pääkaupungista Santiagosta ja tarjoilee mahtavan määrän korkean ilmanalan laskemista ja kunnioitettavat korkeuserot. Lisäksi siellä sataa kiitettävästi lunta joka talvi ja sen hissi- ja rinneverkostot ovat varsin kookkaat – asiallista infrastruktuuria unohtamatta. Se sopii hyvin kaikentasoisille laskijoille, kiitos sen maaston vaihtelevuuden: kaikkea löytyy aina aloittelijoiden alueista haastaviin ja mielettömän hauskoihin takamaastolinjoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että se on yksi helpoimmin saavutettavissa olevista ja parhaista vaihtoehdoista heille, jotka lentävät maahan laskettelulomalleen. Tarvitseeko enää enempää sanoa? No, muutama juttu olisi vielä!

Santiagosta pääsee laskettelukeskukseen paikallisbussilla päivittäin, joten sekä hinnaltaan että laadultaan vaihtelevia majoitusvaihtoehtoja piisaa. Valitse vain se itsellesi sopivin! Jos haluat yöpyä itse laskettelukeskuksessa, löytyy sieltäkin erinomaisesti valinnanvaraa. Valle Nevado on brändännyt itsensä parhaaksi, täyden palvelun all inclusive -laskettelukeskukseksi koko Chilessä, eikä ole vaikeaa ymmärtää, miksi. Kompaktista keskuksesta löytyy kaikki, mitä voi tarvita – kyllä, myös baareja ja ravintoloita! Ja kiitos tasaisen kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden virtansa, kykenee Valle Nevado jatkuvasti tekemään tärkeitä investointeja, kehittymään ja uudistamaan palveluitaan.

Puhutaanpa sitten hetki itse laskemisesta! Pääset laskemaan Cima Ancla-, Cima Andes- ja Tres Puntas -huipuilta alkavalla kolmella alueella mahtavan ja jättiläismäisen Cerro El Plomon varjossa. Kaikki kolme aluetta tarjoilevat melkoisen eeppisiä maastoja. Cima Anclalta ja Tres Puntasilta löytyy mielettömiä jyrkkiä linjoja, mutta myös mukavan kruisailtavia sinisiä rinteitä. Cima Andesin alueelta puolestaan löytyy hyvä valikoima keskitasoisille tarkoitettuja punaisia linjoja sekä sinisten ja vihreiden rinteiden verkosto alempaa vuorelta. Menitpä minne tahansa, pääset surffaamaan ihanaa puuteria – tätä paikkaa voisi kuvailla aikuisten (ja miksei lastenkin) talvihuvipuistoksi! Tämä on listamme ensimmäiseksi sijoittuva keskus, ja hyvästä syystä!

Hanne
Hanne
Montec crew
Valle Nevado on todellinen vuoristokeskus tarjoillessaan korkean ilmanalan laskemista ja kunnon linjoja sekä mitä upeimpia auringonlaskuja.

La Parva

La Parva
  • Sijainti: Santiagon metropolialue
  • Laskettava maasto: 4 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 40
  • Hissien lukumäärä: 15
  • Rinteiden huippukorkeus: 3 630 metriä
  • Korkeusero: 960 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 6,7 metriä

La Parva on Valle Nevadon lähinaapuri, muodostaen osan Chilen Tres Valles (suom. Kolme laaksoa) -laskettelukeskustriosta. Huolimatta kuitenkin sen samantyyppisistä ominaisuuksistaan ja houkuttelevasta maastostaan, tapaavat kansainväliset matkailijat usein sivuuttaa La Parvan tyystin. Sen sijaan siellä käy pääosin paikallista väestöä. Älä kuitenkaan anna tämän hämätä – emme voi hyvällä omallatunnolla sanoa La Parvan tarjoavan parasta hinta-laatusuhdetta. Oikeastaan asia on päin vastoin, sillä paikka tunnetaan yhtenä eksklusiivisimmista laskettelukohteista koko Chilen maassa… ja hintatasokin on sen mukainen.

La Parvassa on kuitenkin mahdollista kokea autenttisempi Chile-kokemus, joten jos tämä kuulostaa hyvältä ja shreddaat mieluiten paikallisten seassa, on tämä laskettelukeskus loistava valinta. Naapurikeskustensa tapaan myös La Parva on puuton ja näin ollen pullollaan laakeita lumikenttiä ja pitkiä laskuja. Keskus on kuitenkin hieman järkevämmäksi ja helpommaksi rakennettu ja se tarjoaa enemmän yöpymismahdollisuuksia paikan päällä Valle Nevadoon verrattuna. Joten jos helppous ja mukavuus kiinnostelevat, on La Parva nappivalinta.

Maasto on pääosin luokiteltu vaikeusasteeltaan punaiseksi ja mustaksi, joten La Parva vastaakin erityisesti edistyneiden laskijoiden tarpeisiin – eritoten heidän, jotka etsivät maan parhaita vapaalaskumahdollisuuksia. Pitkät, modernit hissilinjat vievät itsevarmoja laskijoita ylös vuorelle nauttimaan sellaisista lumiolosuhteista, joihin voi törmätä vain 3 630-metrisellä huipulla. Jos vasta aloittelet laskuharrastustasi, löytyy aloittelijoiden alue alarinteiltä ja muutamia sinisiä linjoja pääsee laskemaan ylempänä vuorilla. Jos aloittelijana haluat kuitenkin pikku hiljaa edistyä vähän haastavammille rinteille, tulet todennäköisesti huomaamaan, että suuri osa La Parvan maastosta on taitotasosi ulottumattomissa.

El Colorado/Farellones

El Colorado/Farellones
  • Sijainti: Santiagon metropolialue
  • Laskettava maasto: yli 12 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 62
  • Hissien lukumäärä: 19
  • Rinteiden huippukorkeus: 3 333 metriä
  • Korkeusero: 903 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 6,7 metriä

Viimeinen Tres Valles -laskettelukeskustrion osa on El Colorado / Farellones. Tämä on jälleen yksi mahtava kohde, joskin vähemmän rakennettu ja rauhallisempi kuin sen naapurinsa. El Colorado / Farellones on hyvin suosittu paikallisten keskuudessa, ja tunnelma ei täällä ole yhtä loistokas kuin muissa, sillä rakennukset ja arkkitehtuuri vaikuttavat designeiltaan täysin chileläisiltä ja yleinen ilmapiiri on ihanan eloisa ja ystävällinen. Keskus on erityisen suosittu nuoren ja paikallisen porukan keskuudessa, joka rakastaa villiä yöelämää – sellaista, joka pysyy suurilta turistimassoilta piilossa Farellonesin kylässä. Tätä keskusta pidetään kolmesta vaihtoehdosta edullisimpana, mikä tekee siitä ideaalin valinnan, jos budjetti on asia, joka sinun täytyy ottaa huomioon Chilen-laskettelureissuasi suunnitellessasi.

Valittuasi tämän keskuksen kohteeksesi, täytyy sinun tehdä vielä yksi valinta. Tämä siksi, että El Colorado ja Farellones olivat aikoinaan toisistaan riippumattomia, joskin vieretysten sijaitsevia keskuksia. Nyt ne ovat yhdistäneet voimansa. El Colorado on kehittyneempi ja uudempi lomakeskus, joka sijaitsee vanhemman ja perinteisemmän Farellonesin yläpuolella. El Colorado on näistä se, joka sopii parhaiten aloittelijoille. Se on levittäytynyt yhdelle suurelle vuorenseinämälle, joka tarjoilee paljon monipuolista ja vaihtelevaa maastoa – mukaan lukien loistavan valikoiman vihreitä rinteitä, jotka yhdistävät hissejä toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etteikö täältä löytyisi mitään heille, jotka haluavat pistää rajansa koetukselle. Alueelta löytyy offariosioita, joilla riittää jyrkkiä linjoja ja karmivia kuiluja vedettäväksi. Tämän lisäksi pääset jibbailemaan paikallisten suosiossa olevassa snowparkissa.

El Coloradossa päästään nauttimaan samoista loistavista kuljetusmahdollisuuksista Santiagosta kuin muissakin Tres Valles -keskuksissa. Tästä syystä se on myös loistava valinta perheille sekä ryhmille, jotka koostuvat monen eri taitotason laskijoista – se brändääkin itsensä helpoimmin saavutettavissa olevaksi keskukseksi. Sieltä löytyy erilaisia vuokrauspalveluita ja laskettelu- ja lautailukurssivaihtoehtoja sekä valikoima after ski -spotteja ihan keskustan ytimessä.

Nevados de Chillán

Nevados de Chillán
  • Sijainti: Keski-Chile (Ñublen alueen Andit)
  • Laskettava maasto: yli 40 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 28
  • Hissien lukumäärä: 13
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 400 metriä (3 186 m rinnekoneen viemänä)
  • Korkeusero: 970 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 9,4 metriä

Vaikka Nevados de Chillán saakin vähemmän huomiota osakseen kuin pääkaupunki Santiagon läheisyydessä sijaitsevat keskukset, ei sitä missään nimessä kannata sivuuttaa Chilen matkaasi suunnitellessasi. Nevados de Chillán sijaitsee noin 500 kilometriä kaupungin eteläpuolella, joten bussilla matkaan kuluu enemmän kuin viisi tuntia. Vaihtoehtoisesti Santiagosta voi ottaa jatkolennon paikalliselle lentokentälle. Näin ollen se ei ole suosittu kohde turistien keskuudessa, mikä on kuitenkin harmi, kun ottaa huomioon sen mahtavat puitteet. Siellä sataa esimerkiksi 9,4 metriä lunta vuodessa ja sen suurin huipun ja juuren välinen korkeusero on mittavat 970 metriä. Pääseepä täällä harrastamaan kissahiihtoakin (opastettua takamaastolaskemista lumikissan eli rinnekoneen viemänä) niin huipulta kuin muuallakin alueella. Päivän päätteeksi voi rentoutua kuumissa lähteissä ja yöpyä sitten ski in, ski out -majoituksessa eli päästä laskemaan rinteestä käytännössä suoraan yöpymispaikkaansa. Lisäksi täältä löytyvät koko Chilen parhaat aloittelijoiden maastot sekä koko maan parhaat vapaalaskumahdollisuudet. Ellei tämä kaikki vielä riittänyt vakuuttamaan, sijaitsee se myös tulivuoren päällä. Melko huikeaa!

Nevados de Chillán on suhteellisen kookas keskus ja tarjoilee valikoiman hotelli- ja itsepalvelumajoituksia sekä monia ravintoloita ja baareja. Jos haluat kuitenkin yöpyä vieressä sijaitsevan Chillánin kaupungin puolella, on se täysin mahdollista. Tällöin voit käyttää laskettelukeskukseen kulkevia paikallisbussikuljetuksia. Chillán on noin tunnin ja 15 minuutin ajomatkan päässä, mutta hyvin eloisa ja vilkas kaupunki. Vuori on kuitenkin se syy, miksi me valitsisimme kohteeksemme Nevados de Chillánin, joten keskitytäänpä seuraavaksi siihen!

Alarinteiltä löytyy valtava, aloittelijoille suunnattu alue metsän siimeksessä kiemurtelevine vihreine rinteineen. Nämä ohjaavat laskijansa ohi keskuksen ja aina supernopealle neljän istuttavalle tuolihissille, mikä vie heidät takaisin huipulle. Nevados de Chillán onkin täydellinen valinta aloitteleville laskijoille. Ylempää löytyy vapaalaskuvyöhyke, joka sisältää hyvin vaikeaa ja teknistä mustaa aluetta sekä merkkaamattomia linjoja, jotka johtavat läpi suojaisan kulhon, missä piileekin koko vuoren syvimmät lumijemmat. Jos tämä ei kuulosta omalta jutultasi, voit suunnata vielä korkeammalle löytääksesi keskitasoisten rinteiden verkoston ja eeppisen sinisen Tres Marias Bajas -rinteen, joka kiemurtaa pitkin keskuksen ulkoreunaa, ollen mielettömät 12,9 kilometriä pitkä! Jos tämä ei ole tarpeeksi, tutustu paikan kissahiihtotoimintaan, jota järjestetään Chillánin ylemmillä rinteillä. Se mahdollistaa laskemisen aivan huipulta alas laskettelukeskukseen asti – totisesti ainutkertainen kokemus ja puuteriseikkailu, jota et tule unohtamaan.

Hanne
Hanne
Montec crew
Nevados de Chillán on leikkisä keskus, joka tarjoaa paljon hauskoja metsäreittejä, jotka ovat muutoin melko harvinaisia Chilessä. Sieltä löytyy myös tulivuoria, joille voi lähteä randoilureissuille keskuksesta, jos sää (ja tulivuoren toiminta) sen sallii.

Ski Portillo

Ski Portillo
  • Sijainti: Valparaíson alue
  • Laskettava maasto: 5 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 35
  • Hissien lukumäärä: 12
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 800 metriä
  • Korkeusero: 762 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 5,2 metriä

Ah, Ski Portillo – mistä oikein aloittaa? Maailmankuululla, mutta silti käytännössä katsoen monelle suomalaiselle tuikituntemattomalla Ski Portillolla on taskussaan ässä jos toinenkin! Aloitetaan hetkestä, jolloin se alkoi saavuttaa kansainvälistä mainetta: siitä tuli vuonna 1966 ensimmäinen eteläamerikkalainen laskettelukeskus, joka on koskaan isännöinyt alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailuja. Vuonna 1978 alppinisti rikkoi täällä 200 km:n tuntinopeusennätyksen ensimmäisenä maailmassa. Nämä kaksi ennätysmäistä asiaa antavat osviittaa siitä, mitä Ski Portillo pystyy tarjoamaan – eli jyrkkiä ja nopeita hoidettuja rinteitä, jotka sopivat sellaisille pro-laskijoille, jotka haluavat tuntea tuulen… kypäriensä tuuletusaukoissa. Andien sydämessä sijaitsevaa Ski Portilloa ympäröivät maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit ja keskus itse on pienehkö, mutta erittäin hurmaava ja hyvin varusteltu.

Ski Portillo sijaitsee hieman syrjemmässä, kolmen tunnin ajomatkan päässä Santiagon koillispuolella. Näin ollen sinne pääsy ei ole varsinaisesti helpoin homma. Sinne matkustaminen on kuitenkin ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista, jos vain itse sattuu arvostamaan Ski Portillon ainutlaatuista tarjontaa. Tänne ei saavuta yöelämän tai vilkkaan ja eloisan laskettelukeskuksen perässä (sillä kumpiakaan näistä et täältä löydä!), joten keskitytäänpä tärkeimpään, eli laskumahdollisuuksiin. Keskus on levittäytynyt Laguna del Inca -järven kummallekin puolelle. Laskettelemaan tai lautailemaan opettelevat pääsevät lajistaan jyvälle hyppäämällä Las Lomas -hissin kyytiin nauttiakseen vihreistä ja sinisistä linjoista. Pidempiä keskitasoisille suunnattuja rinteitä löytyy puolestaan La Laguna -hissiin nousemalla. Pitkä Juncalillo-rinne vie laskijansa huomattavasti laskettelukeskusta alemmas vuoristoon – Juncalillo-nimisellä hissillä pääset jälleen ylärinteille ja lähemmäs keskusta. Kun sitten olet lämmitellyt tarpeeksi pitkillä kruisailtavilla sinisillä linjoilla, valitse jokin lyhyistä, jyrkkiä rinteitä nousevista hisseistä, jotka vievät sinut niille kuiluille ja jyrkille linjoille, joista tämä keskus erityisesti tunnetaan.

Eteläpuolella Roca Jack- ja El CaraCara -hissit vievät laskijat Ojos de Aguan seinämille. Ojos de Agua on 4 222 metriä korkea huippu pullollaan superjyrkkiä rinnekoneen jälkiä ja vapaalaskulinjoja, jotka saavat adrenaliinin virtaamaan. Pohjoispuolella Condor-hissi nostaa kyytiläisensä mitä haastavimmille puuterikentille. Jos olet hyvin, hyvin kunnianhimoinen, voit ahtautua läpi Gargantan jyrkkien kuilujen. Voit myös valita Lake Run -linjan, joka kulkee aina järvelle saakka ja kruisailla takaisin keskukseen pitkin vihreää linjaa. Valitsitpa minkä näistä tahansa, valmistaudu, sillä Portillo tunnetaan yhtä lailla jyrkkyydestään kuin eeppisyydestäänkin.

Pillán

Pillán
  • Sijainti: Villarrican kaupunki Araucanían alueella
  • Laskettava maasto: ei saatavilla (30,6 kilometriä merkittyjä linjoja)
  • Rinteiden lukumäärä: 17
  • Hissien lukumäärä: 7
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 100 metriä
  • Korkeusero: 900 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 10,4 metriä

Ihan kaikki Chilen laskettelukeskukset eivät sijaitse tulivuorilla – mutta monet niistä kyllä sijaitsevat! Pillánin laskettelukeskus löytyy kerrostulivuori Villarrican rinteiltä. Vaikka se on suhteellisen kompakti, tarjoaa se silti upeita laskumahdollisuuksia. Virallisia pinta-alatietoja ei ole saatavilla, mutta tämä johtuu todennäköisimmin siitä, että suurin osa tulivuoren ylärinteistä on täynnä syvääkin syvempää puuteria talven aikana, mikä tekee Pillánista hyvin suositun kohteen randoiluun (rinteiden laskemiseen ja nousemiseen sitten sukset jalassa). Lähde matkaan keskuksesta, nouse hissillä 2 100 metriin ja kiipeä loppumatka ylös skinien eli nousukarvojen kanssa. Palkkioksi vaivannäöstä saat kokea yhden mielettömimmistä laskuista koko eteläisellä pallonpuoliskolla.

Pillán sijaitsee melko kaukana Santiagosta, sen eteläpuolella, joten sinne päästäkseen on järkevintä lentää Temucoon ja ajaa sitten 1,5 tuntia läheiseen kylään nimeltä Pucón. Itse laskettelukeskuksessa ei ole majoittumismahdollisuuksia, joten Pucónissa yöpyminen on ainoa vaihtoehto. Useimpia tänne saapuvia se ei haittaa, sillä Pucón on kaunis, Lago Villarrica -järven rannalla sijaitseva kylä, josta löytyy mahtavia ja kohtuuhintaisia majoitusvaihtoehtoja. Itse laskettelukeskukseen on täältä vain lyhyt ajomatka. Suosittelemme vuokraamaan auton tehdäksesi siirtymisen paikasta toiseen helpommaksi! Pillánissa on pieni keskusalue, joka sisältää kaiken tarpeellisen, mutta mitään ylimääräisiä hienouksia sieltä ei sitten löydykään. Täällä kyse on vain ja ainoastaan laskemisesta!

Laskettelukeskukseen parkkeerattuasi voit hypätä pitkään tuolihissiin, joka vie laskettelurinteiden keskivaiheille. Korkeammalle pääsee erinäisillä ankkuri- ja tuolihisseillä. Täältä vuoren keskivaiheilta löytyy valikoima eri maastoja, jotka on suureksi osin tarkoitettu keskitasoisille laskijoille ja alempana on puolestaan aloittelijoille omistettu osio. Andarivel-hissi yltää korkeimmalle ja vie laskijat haastavamman maaston, kuten keskuksen rajojen sisäpuolisten vapaalaskulinjojen äärelle. Alueen runsaat lumisademäärät ja voimakkaat tuulet tarkoittavat kuitenkin sitä, että hissi on usein poissa käytöstä talvella. Joten jos haluat päästä korkeammalle kokeaksesi paikan todelliset vapaalaskumahdollisuudet, tarvitset randoiluvarusteet. Onneksi et ole toiveesi kanssa yksin – täältä löytyy monia skiniuria ja reittejä seurattavaksi. Tarjolla on myös paikallisia takamaasto-oppaita, joiden avulla reissusta tulee vieläkin eeppisempi!

Corralco

Corralco
  • Sijainti: Araucanían alue
  • Laskettava maasto: 18 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 25
  • Hissien lukumäärä: 6
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 400 metriä
  • Korkeusero: 920 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: vuosittain raportoidaan 6,1–9,1 m määriä

Corralco sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Temucosta itään ja on vähemmän rakennettu kuin Pillán. Corralcon ei voi varsinaisesti sanoa olevan “laskettelukeskus”, joten on parasta yöpyä Temucossa ja kulkea sieltä autolla päivittäin, jos haluaa lomallaan päästä nauttimaan myös ravintoloista ja baareista. Vaihtoehtoisesti voi majoittumisen hoitaa Valle Corralco Hotel & Spassakin. Tämä kaunis ja eksklusiivinen hotelli tarjoaa ski in, ski out -majoittumismahdollisuuden aivan hissien vieressä. Jos yllätyit löytäessäsi yli neljän tähden hotellin näin kaukana kaikesta ja keskeltä ei mitään… niin niin yllätyimme mekin! Jos kuitenkin toiveenasi on unohtumaton vapaalaskuloma fine dining -ravintoloineen, ylellisine sänkyineen ja luksuspuitteineen, on Corralcon hotelli sinua varten!

Corralcon keskuksen ytimestä löytyy kaikki perusjutut, kuten vuokraamo ja laskettelukoulu heille, jotka vasta opettelevat hienon lajin saloja. Tarjolla on kuitenkin ainoastaan kaksi tuolihissiä ja neljä vetohissiä, joten infrastruktuurissa on ehkä toivomisen varaa. Mitä rinteisiin tulee, on niitä 25 ja suurin osa suunnattu aloitteleville ja keskitasoisille laskijoille. Älä kuitenkaan huoli, sillä ne ovat helpohkoja, mutta mukavan pitkiä, kiitos yli 800 metrin huipun ja juuren välisen korkeuseron. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Corralcossa voi surffata puuteria päivät pitkät – ja sehän kelpaa! Uskomme kuitenkin, että suurin osa Corralcoon tulevista on sen mahtavien vapaalaskumahdollisuuksien perässä, joten puhutaanpa hetki niistä.

Korkeammalla vuorella käy maasto jyrkemmäksi. Cumbre-hissi vie laskijat mustille ja punaisille rinteille. Sen kyydissä pääsee myös kahden jäätävän suuren vapaalaskualueen äärelle laskettelukeskuksen molemmille puolille sekä merkitylle randoilureitille, joka vie kapuajansa vuoren huipulle 2 400 metriin saakka. Täältä voi valita lempilinjansa – hotellille, vuoren juurelle laskettuaan on tullut taittaneeksi yli 920 metrin korkeuseron. Tämä on yksi suurimmista pystysuorista korkeuseroista koko maailmassa! Lisäksi huipulta laskiessaan pääsee nauttimaan koko Chilen, ja sanoisimme myös, että jopa koko maailman, parhaimmistoon kuuluvasta puuterilaskemisesta. Vaikka matkustaisit tänne laskemaan vain ja ainoastaan tätä reittiä, voimme taata sen olevan yksi koko elämäsi parhaista laskettelureissuista.

Chapa Verde

Chapa Verde
  • Sijainti: O’Higginsin alue
  • Laskettava maasto: 12 km²
  • Rinteiden lukumäärä: 22
  • Hissien lukumäärä: 5
  • Rinteiden huippukorkeus: 3 100 metriä
  • Korkeusero: 1 908 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 3 metriä

Chapa Verde on pieni laskettelukeskus, joka sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Santiagon eteläpuolella. Usein Valle Nevadan ja Tres Valles -keskusten varjoon jäävässä lasketteluseuran ylläpitämässä keskuksessa ei infrastruktuurilla koreilla. Siellä laskijoilla on kuitenkin mahdollista päästä peräti 3 048 metrin korkeuteen, juuren ja huipun välisen korkeuseron ollessa yli 1 900 metriä – ja tämä on muuten melkolailla ennennäkemättömiä Andien vuoriston ulkopuolella. Rinteitä on ainoastaan 22, mutta alueelle sataa mukavat määrät lunta, joten vapaalasku on Chilen muidenkin laskettelukeskusten tapaan the juttu myös täällä.

Pieni keskuksen ydin tarjoaa kaikki peruspalvelut, kuten vuokraamon ja korjaamon ja pienestä myymälästä löytyy hyvä valikoima lasketteluvarusteita, jos niitä sattuu tarvitsemaan. Yllättävää kyllä, tähän pieneen keskukseen mahtuu kaksi ravintolaa: yksi keskuksesta ja toinen kolmen istuttavan La Liebre -tuolihissin lähtöalueen vierestä – ja molemmat näistä ovat melkoisen hyviä! Majoitusvaihtoehtoja löytyy runsaasti läheisestä Rancaguasta, kuten myös ravintoloita ja after ski -paikkoja. Jos haluat yöpyä keskuksessa itsessään, tarjoaa Hoya Blanca 59 mökkiä, joihin jokaiseen mahtuu nukkumaan jopa kahdeksan henkeä. Täydellinen vaihtoehto, jos itsepalvelumajoitus on mieleesi.

Laskettelurinteitä hallinnoi pieni lasketteluseura, eikä paikka ole erityisen rakennettu. Lunta ei myöskään ole täällä niin runsaasti kuin joissain muissa Chilen laskettelukeskuksissa, joten matka kannattaa ajoittaa oikein. Lumipeite on varmin elokuun lopussa. Ylempää löytää tosin aina tuoreita linjoja laskettavaksi. Ota kuitenkin huomioon, että tätä varten joudut haikkaamaan jonkin verran ja ylös pääsyynkin kuluu aikaa, sillä viisi kuudesta hissistä on vetohissejä. Mitä maaston vaihtelevuuteen tulee, löytyvät helpommat vihreät ja siniset linjat alarinteiltä. Ylempänä pääsee nauttimaan jyrkistä kuiluista ja puuterikentistä!

Antuco 

Antuco
  • Sijainti: Biobíon alue
  • Laskettava maasto: ei vahvistettu
  • Rinteiden lukumäärä: 15
  • Hissien lukumäärä: 2
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 985 metriä
  • Korkeusero: 1 585 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 6,1 metriä

Antuco on pieni laskettelukeskus, joka sijaitsee noin 500 kilometrin päässä Santiagon eteläpuolella (kuuden tunnin ajomatkan päässä) ja noin 150 kilometrin päässä Concepciónin kaupungista. Se on perustettu Antuco-tulivuoren rinteille, ja on jälleen yksi suosittu vapaalasku- ja randoilukohde. Antuco saa osakseen melko mukavan lumisademäärän, mistä päästään nauttimaan erityisesti sen ylärinteillä. Tarjolla on kuitenkin vain kaksi vetohissiä, joten tulivuorella laskemisen on parempi olla bucket listilläsi matkustaaksesi Antucoon saakka.

Keskuksen ytimestä löytyy pieni vuokraamo ja korjaamo, ravintola ja kaksi vierashuonetta. Voit myös yöpyä Antucon kylässä tai läheisessä Los Ángelesin kaupungissa, joka sijaitsee vain 88,5 kilometrin päässä keskuksen länsipuolella. Tämä laskettelukeskus on oikea minimalismin perikuva, mutta jos mietit Antucoon matkustamista, ei suurimpana kriteerinäsi ole varmasti se, miltä keskuksen infrastruktuuri näyttää!

1 900 metrissä sijaitsevalle vuoren keskivaiheelle pääsee nousemalla kahdella vetohissillä. Tästä voi joko laskea jonkin lukuisista vapaalaskulinjoista alas tai nousta skinit suksissa ylös jotain valmiina olevista reiteistä aina huipulle asti 2 985 metrin korkeuteen. Tämän jälkeen pääsee nauttimaan 1 585 metrin mittaisesta korkeuserosta alas laskiessaan. Täällä ei ole puita, mutta sitäkin paksumpi lumipeite, joten nyt tarvitsee vain valita täydellinen linjansa – ja säästellä ehkä vähän voimia myös toiselle kierrokselle!

Ski Arpa

Ski Arpa
  • Sijainti: Los Andesin kaupunki Valparaíson alueella
  • Laskettava maasto: ei vahvistettu
  • Rinteiden lukumäärä: ei saatavilla
  • Hissien lukumäärä: ei saatavilla
  • Rinteiden huippukorkeus: 3 740 metriä
  • Korkeusero: 1 040 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 4,9 metriä (vuoren juurella)

Jos et ole vielä saanut tarpeeksesi vapaalaskemisesta, päättää parhaat Chilen laskettelukeskukset listaava artikkelimme Ski Arpa, joka on kissahiihtoyrityksen hallinnoima alue noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Santiagosta pohjoiseen. Verkkosivustollaan paikka mainostaa olevansa “Chilen ainoat lumikissat” ja kertoo vierailun siellä olevan “Chilen seikkailu, jota et tule koskaan unohtamaan”. Toimintaa järjestetään Valle el Arpassa ja Valle la Hondassa, sekä Pohjois- että -Etelä-Amerikan korkeimman huipun, Aconcaguan, varjossa.

Ski Arpa on räätälöity kokemus. Yrityksellä on käytössään kaksi PistenBully-rinnekonetta, ja tarpeeksi kapasiteettia ja tietoa viedäkseen asiakkaansa vuoren huipulle. Täältä heidät ohjataan laskemaan tuoreimpia jälkiä ja parhaita linjoja. Jos aiot muutenkin piipahtaa useammassa Chilen laskettelukeskuksessa matkallasi, niin mikset viettäisi päivää mukavasti kuljetettuna koko maan parhaille maastoille ja lumille? Ainakin meille kelpaisi!

Kissahiihtoa järjestetään kesäkuusta lokakuuhun, ja elokuu on matka-ajankohdaksi paras. Kannattaa pitää mielessä, että vaikka hieman helpompiakin maastoja on tarjolla, tulisi kokemusta olla karttunut jo kunnolla voidakseen saada matkasta eniten irti. Jos lasket itsesi kokeneiden laskijoiden joukkoon, eivätkä yllä olevat keskukset ole tarjonneet mielestäsi tarpeeksi pow-laskemista, niin mikset hyppäisi rinnekoneen kyytiin ja tutustuisi siihen, miten paremmissa piireissä lasketaan!

Lopuksi

Noin, siinä parhaat Chilen laskettelukeskukset listattuna. Toivomme, että löydät listalta jotain itseäsi kiinnostavaa, olivatpa taitotasosi, budjettisi ja toiveesi millaiset hyvänsä. Muista, että Chile on superaurinkoinen, joten mukaan tulee ottaa niin aurinkorasva kuin laskettelulasit tummine linsseineen. Verestä espanjan taitojasi, hio kanttisi ja ala suunnittelemaan matkaasi! Ensi kertaan – adiós!

Aiheeseen liittyvää luettavaa: