Kieli

Parhaat Japanin laskettelukeskukset

Jokainen laskettelua tai lautailua harrastava haluaa päästä laskemaan Japanissa. Siellä voi nimittäin kokea maailman syvimmät, keveimmät ja pehmoisimmat puuterit (jotka tunnetaan omalla nimellään, japow). Jos olet jo päässyt haaveissasi siihen pisteeseen, että olet alkanut suunnitella unelmien laskettelumatkaasi, mietit varmaan minkä kohteen valita lukuisten ensiluokkaisten Japanin laskettelukeskusten joukosta. Olemme koonneet alle kymmenen suosikkiamme!

Parhaat Japanin laskettelukeskukset | Montec Magazine

Japani on tarunomainen paikka, eikä ainoastaan sen kauas ulottuvan historiansa ja rikkaan kulttuuriperintönsä vuoksi. Talvet ovat siellä erityisen upeita. Osa Japanin laskettelukeskuksista saa osakseen yli 9,5 metriä lunta joka vuosi, joten tämän parempaa paikkaa talvilomastaan nauttimiseen ei olekaan – erityisesti, jos puuterilaskeminen on juttusi.

Japanin vuoret eivät ole valtavia, eikä toiselle puolelle maailmaa matkustaminen ole monille meistä mahdollista – mutta jos tämä kohde ei ole pyhiinvaelluksen arvoinen, emme tiedä mikä olisi! Missä muualla voisi sekä laskea vyötäisille ulottuvassa puuterissa, että lillua kuumissa lähteissä (onseneissa) JA nauttia sitten juuri valmistettua ramenia ja sushia? Japani on totisesti maaginen lomanviettopaikka. Kävimme läpi arkistomme syöverit ja kokosimme yhteen tämän laskettelijan unelmakohteen kymmenen parasta keskusta. Oletko valmis nostattamaan laskumotivaatiosi aivan uusiin sfääreihin? Sukella siinä tapauksessa artikkeliimme. Muista vain vetää ensin syvään henkeä, sillä täällä puuteri on syvempääkin syvempää!

Ja mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa eeppistä laskettelumatkaa Japaniin, kuin uusien laskettelukamojen kanssa? Montecin valikoimasta löydät parhaat miesten laskettelutakit ja yhtä upeat naisten laskettelutakit, jotka on varustettu 20 000 mm:n vedenpitävyysarvolla sekä 20 000 gramman hengittävyysluokituksella – siis ideaaleja pitkiin laskupäiviin silmänkantamattomiin jatkuvilla puuterikentillä!

Laskettelualueiden ja -keskusten nimet esiintyvät listallamme kansainvälisessä muodossaan, englanniksi. Näin löydät ne myös helpommin tehdessäsi taustatutkimusta matkaasi varten. Sitten mennään!

10 parasta laskettelukeskusta Japanissa

Niseko United, Hokkaido

Niseko United, Hokkaido
  • Rinteiden lukumäärä: 82
  • Hissien lukumäärä: 32
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 308 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 933 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 14,9 metriä

Mikään Japanin laskettelukeskusten lista ei olisi täydellinen ilman Niseko Unitedia. Kyseessä on laajalle levittäytynyt lasketteluparatiisi, joka on maan kuuluisin ja yksi suosituimmista. Se sijaitsee 100 kilometriä Sapporosta etelään ja koostuu itse asiassa neljästä toisiinsa kytköksissä olevasta keskuksesta.

Nämä keskukset sijaitsevat kaikki yhdellä vuorella, Annupurilla, joka ulottuu 1 308 metrin korkeuteen merenpinnasta. Neljä laskettelukeskusta ovat nimeltään Niseko Tokyu Grand Hirafu, Niseko Village Ski Resort, Niseko Annupuri International Ski Area ja Niseko Hanazono Resort.

Niseko Tokyu Grand Hirafu

Suurin Niseko Unitedin keskuksista on Grand Hirafu, joka tarjoilee erinomaisen valikoiman aloittelijoille, keskitasoisille ja edistyneille sopivia rinteitä. Keskuksen juurelta löytyy paljon mukavia ajanviettopaikkoja, sillä tämä on neljästä keskuksesta eniten rakennettu.

Hyvänkokoinen aloittelijoiden alue on täydellinen heille, jotka vasta harjoittelevat laskemaan, ja kiitos kattavan valaistuksen, pääsee rinteeseen myös illalla. Voit esimerkiksi yhdistää iltarinteen ja pulahduksen tähtitaivaan alla jossakin paikan kuumista lähteistä, onseneista. Tämä tekee Grand Hirafusta ainutlaatuisen kokemuksen. Sitä voisi kuvailla myös tunnelmaltaan kehittyneemmäksi ja kansainvälisemmäksi. Tämä onkin varteenotettava vaihtoehto heille, jotka eivät tunne Japanin kulttuuria kovin hyvin tai vierailevat maassa ensimmäistä kertaa.

Niseko Village Ski Resort

Niseko Village on keskuksista toiseksi suurin ja sisältää joitain koko Annupuri-vuoren pisimmistä linjoista. Vaikka keskuksesta löytyy hyvä määrä loivia vihreitä rinteitä, saa siellä kokea myös fantastisia, hoitamattomia rinteitä – siis täydellisiä puuterilaskemiseen, jos homma on hallussa.

Nisekon keskuksen alue on hieman pienempi, mutta paikalta löytyy silti runsain mitoin illallispaikkoja ja onseneita, joissa lillua laskupäivän päätteeksi. Lisäksi aloittelijoille omistettu alue sijaitsee alarinteillä, joten paikka on ideaali ensikertalaisille, jotka eivät niin välitä tyypillisestä turistikokemuksesta, jonka saa esimerkiksi Tokyu Grand Hirafussa.

Niseko Annupuri International Ski Area

Niseko Annupuri International Ski Area

Niseko Annupuri on melko pieni ja sen tunnelma on perinteisempi ja enemmän entisaikojen mukainen kuin muissa lähistön laskettelukeskuksissa. Keskuksesta löytyy pitkiä, valaistuja vihreitä rinteitä, joihin pääsee laskemaan nousemalla Jumbo Hooded Quad -hissin (kuomullinen neljän istuttava tuolihissi) kyytiin. Laskettelukeskuksen ollessa pienempi, ovat myös sen rinteet ruuhkattomampia, erityisesti ilta-aikaan.

Korkeammalta vuorelta löytyy valtavasti edistyneemmille laskijoille sopivaa maastoa tutkittavaksi, kiitos sen jyrkempien rinteiden. Nopeista laskuista tykkäävät pääsevät nauttimaan täällä sydämensä kyllyydestä.

Niseko Hanazono Resort

Hanazono on ehdottomasti neljästä vaihtoehdosta paras laskettelukeskus pidemmälle edistyneille laskijoille. Tästä voi kiittää sen pitkiä, leveitä ja nopeita punaisia ja mustia rinteitä, jotka pujottelevat osittain puiden lomassa.

Tutkittavana on vain kourallinen hoidettuja rinteitä. Parhaat apajat löytyvätkin metsäreiteiltä ja syvistä puuterilinjoista. Hanazonoa kannattaa pitää varteenotettavana vaihtoehtona, jos päivä lumikentillä puuterin pöllyttämisen ja metsäreiteillä shreddaamisen parissa kuulostaa kiinnostavalta.

Hakuba Valley, Nagano

Hakuba Valley, Nagano
  • Rinteiden lukumäärä: 118
  • Hissien lukumäärä: 83
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 831 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 1 071 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 14,9 metriä

Vuoden 1998 talviolympialaisten pitopaikkana tunnettu Hakuba Valley on listauksemme toinen laskettelukeskusrykelmä – ja tällä kertaa mukana on peräti kymmenen keskusta! Se sijaitsee “Japanin Alpeilla”, yli kolmen kilometrin korkeudessa Naganon prefektuurin luoteisosassa.

Hakuba Valley tarjoaa koko maan korkeimmalla sijaitsevia laskettelumahdollisuuksia ja mukana on paljon metsäreittejä sekä paljaita ja puuttomia alppihiihtorinteitä. Kiitos alueen olympiahistorian, ei siellä ole pulaa ajanviettopaikoista tai palveluista, ja näitä on tarjolla niin vuorella kuin keskuksissakin. Hakuba Valleystä löytyy sekoitus hoidettuja ja hoitamattomia maastoja ja paljon mahdollisuuksia joka taitotasolle. Käymme kunkin keskuksen vahvuudet läpi alla.

Jigatake Snow Resort

Jigatake on pieni laskettelukeskus vain muutamine rinteineen. Sen päärinne on pitkä ja leveä ja varustettu tasaisella jyrkkyydellä, mikä tekee siitä aivan täydellisen rentoihin laskuihin. Alarinteiltä löytyy aloittelijoiden osuus ja pulkka-alue lapsille. Keskuksen juurella on muutama ravintola ja muita mukavuuksia, mutta yleisesti ottaen Jigatakea voi pitää varsin kompaktina ja perinteisenä keskuksena ilman sen suurempia infrastruktuureja.

Ylärinteiltä löytyy haastavampia metsäreittejä ja yleensä alueella sataa hyvin lunta. Tuoreita linjoja onkin usein tarjolla, sillä useimmat edistyneet laskijat suuntaavat Jigataken sijaan korkeammalla sijaitseviin laskettelukeskuksiin.

Kashimayari Snow Resort

Kashimayari on brändännyt itsensä lumilomakeskukseksi, eikä niinkään laskettelukeskukseksi. Se väittää olevansa koko Japanin paras perhelomakohde! Keskuksesta löytyy talviteemapuisto lapsille (ja aikuisille) sekä Pokémon Snow Adventure -tubing-rengaspuisto. Joten jos Pokémon on kova juttu lastesi keskuudessa, on tämä täydellinen kohde teidän perheelle.

Alarinteiltä sekä hieman korkeampaa keskivaiheilta löytyy myös aloittelijoille tarkoitettuja alueita sekä loistavaa lasketteluopetusta, mikä tekee paikasta entistäkin soveliaamman laskettelua tai lautailua vasta opetteleville. Korkeammalta vuorelta löytyy haastavampia maastoja ja metsäreittejä. Siitä huolimatta useimmat rinteet on arvioitu keskitasoisille ja aloittelijoille sopiviksi.

White Resort Hakuba Sanosaka

White Resort Hakuba Sanosaka

White Resort Hakuba Sanosakalta on kauniit näkymät Hakuban järvialueelle. Paikka on viehättävä ja hiljainen lomakohde rentoon lasketteluun. Keskuksesta löytyy vain kaksi hissiä, joista pääsee kahteen rinteeseen. Kuitenkin puutereita jahtaavat voivat helposti poiketa metsäreiteille tai hoitamattomille osioille merkattujen reittien sivuilla laskemaan tuoreita linjoja.

Mitä infrastruktuuriin tulee, ei sitä juurikaan ole, sillä keskuksen juurelta löytyy ainoastaan parkkipaikka. Siitä huolimatta se on mahtava kohde aamulasketteluun kunnon yöllisen lumidumpin jälkeen!

Able Hakuba Goryu Snow Resort

Able Hakuba Goryu on yksi laakson suuremmista laskettelukeskuksista sen korkeimman hissin yltäessä Jizon huipulle 1 676 metriin. Voit valita yhteensä 17 linjasta, jotka levittäytyvät kolmen eri alueen välille. Täältä löytyy myös paljon enemmän haastavampia maastoja sekä rinteissä että niiden ulkopuolella, merkattuja metsäreittejä ja korkean ilmanalan paljaita alppihiihtoreittejä.

Able Hakuba Goryu tarjoaa Super Course -reitin kovista vauhdeista tykkääville, mikä tekeekin tästä laskettelukeskuksesta vierailun arvoisen heille, jotka haluavat testailla rajojaan. Keskuksesta löytyy kelpo valikoima palveluita, mukaan lukien ravintoloita, kauppoja ja onseneita.

Hakuba 47 Winter Sports Park

Jos freestyle-laskeminen on juttusi, on Hakuba 47 kuin sinua varten luotu. Laajalle levittyvä Hakuba 47 Winter Sports Park (joka sisältää pro-tason halfpipen) on ilmapiiriltään mielettömän upea. Se vetää puoleensa lahjakkaita laskettelijoita ja lautailijoita joka puolelta Japania.

Hakuba 47 itse asiassa jakaa laskettelualueensa Able Hakuba Goryun kanssa, joskin niillä on eri keskukset. Jos näitä täytyisi verrata, tekevät Hakuba 47:n metsäalueet ja jyrkät rinteet siitä vähän villimmän ja hurjapäille sopivamman. Minkä se rinteiden hurjuudessa kuitenkin voittaa, häviää se puolestaan palveluissa, sillä keskus on pienempi ja tarjolla on vähemmän ajanviettopaikkoja. Sieltä ei löydy myöskään onseneita.

Hakuba Happo-One Snow Resort

Hakuba Happo-One Snow Resort

Happo-One oli vuoden 1998 olympialaisten keskus, pääosin johtuen sen huikeasta vuoren huipun ja juuren välisestä pystysuorasta etäisyydestään (1 071 metriä) sekä keskimääräisestä kaltevuusasteestaan, joka on muita alueen keskuksia jyrkempi. Pisin linja löytyy Hakubasta – se on vain hieman alle kahdeksan kilometriä pitkä. Nämä kaikki ominaisuudet ovat syitä sille, miksi sekä edistyneet rinne- että offarilaskijat suuntaavat talven tullen Happo-Oneen. Täältä löytyy kourallinen ainoita hyvin vaikeiksi ja teknisiksi mustiksi arvioituja rinteitä koko laaksossa, joten haastetta kaipaaville on laskuja riittämiin. Ja kiitos Hakuban kivenkovan lumihistorian, voi tänne saapuessaan olla varma pääsevänsä laskemaan maan parhaimmistoon kuuluvia pow-linjoja (erityisesti merkatuilla puuterialueilla!).

Keskus on levittäytynyt koko laskettelualueen mitalle ja tarjoaa runsain mitoin ravintoloita, kauppoja ja muita palveluita. Myös aloittelijat on huomioitu, sillä keskuksesta löytyvät laakson parhaimmistoon kuuluvat laskettelukurssit. Näin ollen Happo-One toimiikin yhtenä parhaista vaihtoehdoista monen taitotason laskijoista koostuville ryhmille, jotka haluavat viihtyä niin vuorella kuin sen ulkopuolellakin.

Hakuba Iwatake Snow Field

Ensivilkaisulta Iwatake Snow Field voi näyttää alivarustellulta keskukselta, mutta sillä on melko matalasta huipustaan ja näyttävän infrastruktuurin puutteestaan huolimatta paljon tarjottavaa. Yksi gondoli vie laskijat huipulle 1 289 metrin korkeuteen, jossa näköalapaikka antaa huikean 360 asteen näkymän ympäröiville vuorille.

Itse keskuksesta löytyy pieni aloittelijoiden alue, mutta palveluita ei juurikaan ole. Muutama aloittelijoille/keskitasoisille suunnattu reitti kiemurtelee kohti keskusta, mutta parhaat laskut löytyvät näiden rinteiden ulkopuolelta. Metsäreiteille pistäytyvä pääsee kokemaan jännittäviä ja haastavia laskuja ja alueelta löytyy myös paljon hoitamattomia pienempiä rinteitä, jotka houkuttelevat aina muutamia seikkailijoita tuoreille jäljille.

Tsugaike Mountain Resort

Tsugaike on hitti vasta-alkajien keskuudessa, kiitos sen laajalle alueelle ulottuvien (1 200 metriä leveiden) alarinteiden, jotka tarjoavat juuri täydellisen paikan päästä jyvälle laskemisesta. Korkeammalla on paljon edistyneempää maastoa tutkittavaksi hissien ulottuessa yli 1 700 metrin korkeuteen.

Tsugaike tunnetaan suuresta lumisademäärästään, joten valinnanvaraa riittää, jos puuterilaskeminen on lempipuuhaasi. Ja laskettuasi tarpeeksi voit nauttia monista keskuksen palveluista, kuten ravintoloista ja kuumista lähteistä. Jos olet kiinnostunut muistakin extreme-lajeista kuin laskemisesta, löytyy täältä myös esimerkiksi varjoliito-opetusta.

Hakuba Norikura Onsen Snow Resort

Hakuba Norikura Onsen Snow Resort

Norikuraa voi kenties kuvailla perustason versioksi kymmenen laskettelukeskuksen rykelmässään. Paikalla on paljon lumoa ja pienemmille keskuksille ominaista tunnelmaa. Tehtävää on mukavasti ja eri hissit vievät laskijoita huipulle kohti mahtavia maastoja.

Edistyneet laskijat suorastaan sekoavat täällä päästessään kokemaan syvän ja kuohkean puuterin ja ihanan hiljaiset rinteet. Tarjolla on valtavasti koskemattomia linjoja vielä päiviäkin lumisateen jälkeen. Korkeimmalle yltävä hissi kohoaa jopa 1 600 metriin saakka. Norikura on myös täydellinen paikka, jos haluaa pitkän ja raskaan laskupäivän päätteeksi rentoutua perinteisessä onsen-kokemuksessa sekä nauttia tyypillisestä japanilaisesta keittiöstä.

Hakuba Cortina Snow Resort

Haluatko vierailla Hakuba Valleyn lumisimmassa laskettelukeskuksessa? Miten olisi ihanan kätevä ski-in, ski-out -kokemus, jossa majoitus sijaitsee aivan rinteiden varrella? Entä miltä kuulostaa koko laakson jyrkimmät ja haastavimmat metsäreitit, korkeimmat puuterihanget ja pitkät vapaalaskutyyliset ranit? Jos tämä kaikki vaikuttaa enemmän kuin hyvältä, on Hakuba Cortina etsimäsi kohde.

Suuri, 253 huonetta sisältävä Green Plaza Hotel tarjoaa mielenkiintoisen fuusion japanilaista ja italialaista kokemusta. Hotellista löytyy sekä japanilaisia että italialaisia ravintoloita, perinteisiä onseneita sekä kaikki palvelut, joista voi suinkin haaveilla. Laskettelemaan tai lautailemaan opettelevat arvostavat takuulla alimpien rinteiden helppoja laskuja. Myös edistyneet, monimutkaisia ja jyrkkiä rinteitä sekä puuterisia metsäreittejä etsivät laskijat löytävät täältä haluamansa.

Nozawa Onsen, Nagano

Nozawa Onsen, Nagano
  • Rinteiden lukumäärä: 36
  • Hissien lukumäärä: 21
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 650 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 1 085 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: Yli 13,7 metriä

Nozawa Onsen on suuri laskettelukeskus Naganon prefektuurissa. Se on juuri täydellinen heille, jotka haluavat lomallaan vierailla perinteisessä japanilaisessa kylässä ja kokea eeppisen maaston ja aidon japanilaisen puuterin. Nozawa on myös tunnettu sen monista onseneistaan, joten jos suunnitelmissasi on tämän pitkäaikaisen japanilaisen perinteen kokeminen laskettelupäivän päätteeksi, on Nozawa ideaali valinta.

Paikan lasketteluhistoria ulottuu vuoteen 1922, joten tarjolla on monenlaisia majoitusvaihtoehtoja aina täyden palvelun hotelleista itsepalvelumajoituksiin ja perinteisiin japanilaisiin asuntoihin. Näin ollen voit valita niin autenttisen tai turistimaisen kokemuksen kuin haluat.

Noustaanpa seuraavaksi vuorelle. Nozawan vuoren huipun ja juuren keskisuora etäisyys on 1 085 metriä ja itse huippu yltää 1 650 metriin. Keskuksen alarinteillä on runsaasti aloittelijoille suunnattua maastoa ja valikoima lyhyitä matkoja kulkevia hissejä, jotka vievät laskijat juurikin näille aloittelijoiden rinteille. Ylempää vuorelta löytyy sekoitus loivia ja jyrkkiä rinteitä sekä runsaasti hoitamattomia alueita, joissa kelpaa upottaa kanttinsa lumeen. Nozawa tunnetaan runsaasta lumisademäärästään ja se houkutteleekin paikalle puuterilaskijoita joka puolelta maailmaa. Syvin lumimassa kertyy vuoren huipulle ja sieltä löytyy merkattu puuterille omistettu alue. Huipulta alkaa pitkiä laskuja, jotka mutkittelevat kiellettyjen alueiden vieruksia pitkin. Vuoren rinnekartta on hyvin suunniteltu, eivätkä hissit ole koskaan tupaten täynnä, joten laskijoiden ei tarvitse niissä kauaa jonotella.

Nozawan laskettelualueen perustaja on itävaltalainen, joten ei ole yllätys, että paikalta löytyy pujottelurinne nimeltä Kandahar, joka on kansainvälisen hiihtoliiton säätelemä ja tapahtumissaan käyttämä. Laskettelukeskuksesta löytyy myös valaistuja rinteitä iltalaskuihin sekä hyvä snowpark, joten ei väliä, millä taitotasolla olet tai mikä on oma juttusi, löytyy Nozawasta takuulla tarpeeksi tekemistä tyydyttämään seikkailunjanoisimmankin kaverin. Yksi parhaista puolista ovat sen pitkät kiemurtelevat rinteet, jotka vievät sinut keskuksen etäisimpiin kolkkiin, ennen kuin suuntaavat takaisin keskukseen – ja vievät sitten nauttimaan paljon ansaitsemastasi rentoutumishetkestä valitsemassasi onsenissa (missäs muuallakaan).

Kiroro Snow World, Hokkaido

Kiroro Snow World, Hokkaido
  • Rinteiden lukumäärä: 21
  • Hissien lukumäärä: 9
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 180 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 610 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 13,1 metriä

Kun paikka kutsuu itseään Japanin parhaaksi laskettelukeskukseksi, voi olla melkein varma, että sillä on yksi jos toinenkin ässä hihassaan väitteensä tueksi. No, miten olisi yli 13 metriä lunta vuodessa? Arvasimme, että tämä viimeistään saisi huomiosi.

Okei, mainittakoon, ettei Kiroron keskuksesta löydy kylää, kuten vaikkapa Nozawasta. Se on kuitenkin varta vasten laskettelukeskukseksi rakennettu alue hyvällä valikoimallaan ylemmän hintaluokan majoitusvaihtoehtoja, joihin lukeutuu esimerkiksi Club Med -hotelli. Itse lumi ja vuori ovat kuitenkin paikan suurimpia vetonauloja. Vuorelta löytyy takamaastoportteja ja merkattuja kohtia, joilta pääsee offarireiteille. Näissä takamaastoissa pääset kokemaan ainutkertaisen laskuelämyksen maapallomme syvimpään kuuluvissa puutereissa.

Kiroro levittäytyy kahden huipun, Nagaminen ja Asarin alueelle, joista molemmat tarjoavat jotain hieman toisistaan poikkeavaa. Nagaminen huipulta alkavat rinteet kulkevat melko lailla suoraan alas sen kummemmin mutkittelematta. Vain muutama rinne tarjoaa jyrkkää menoa, joka sopii yhteen niiden syvien puuterihankien kanssa. Tarjolla on myös hoitamaton musta linja, joka ei koskaan käy tylsäksi. Asarin puoli on suurempi ja sieltä löytyy niin aloittelijoille kuin pro-laskijoille sopivaa maastoa tutkittavaksi. Vuori on pullollaan hoitamattomia reittejä ja puuterilaskua varten varattuja alueita. Voit melko lailla vapaasti valita oman linjasi takaisin alas, sillä tässä hyvin suunnitellussa laskettelukeskuksessa ei ole kiellettyjä alueita, joista ei hevillä pääsisi pois.

Alimmille rinteille on sijoitettu aloittelijoiden vyöhyke, joka onkin täydellinen laskettelua tai lautailua opetteleville. Lisäksi pienemmällä Yoichi-huipulla on mukavia vihreitä rinteitä ja oma hissinsä, joiden avulla on helppo päästä jyvälle niin hoidettujen rinteiden kuin puutereidenkin laskemisesta – ja puuterilaskut on ehdottomasti koettava, jos valitsee Kiroron matkakohteekseen. Kun päivän laskut on taputeltu, suuntaa hotellille nauttimaan maailmanluokan japanilaisista herkuista ja lihaksia rentouttavasta onsen-kylvystä – ilman näitä ei laskettelupäivä Japanissa olisi täydellinen.

Rusutsu Resort, Hokkaido

Rusutsu Resort, Hokkaido
  • Rinteiden lukumäärä: 37
  • Hissien lukumäärä: 19
  • Rinteiden huippukorkeus: 994 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 594 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 13,1 metriä

Hokkaidolla sijaitsevan legendaarisen Mount Yōtein varjosta löytyy Rusutsu. Tässä eeppisessä talvilomakeskuksessa päästään nauttimaan sama luokan lumisademääristä kuin Nisekollakin. Laskettelukeskus on pullollaan tekemistä kaikentasoisille laskijoille. Erityisen hyvin se palvelee edistyneempiä laskijoita, sillä vuorelta löytyy runsaasti jyrkkiä ja mustia rinteitä, offarimaastoja sekä metsäreittejä, mikä tekee siitä täydellisen vapaalaskukohteen kaikille, jotka matkustavat maahan mystisen japow-lumen perässä.

Kylästä löytyy joukko hotelleja ja muita majoitusvaihtoehtoja sekä peräti 30 ravintolaa, joista valita! Paikka on siis oikea paratiisi sekä kulinaristeille että vapaalaskijoille. Siellä pääsee pulahtamaan muutamassakin luonnon onsenissa, minkä jälkeen voikin rentoutuneessa mielentilassa tehdä shoppailukierroksen kylän monissa kaupoissa (joihin lukeutuvat muun muassa Burtonin ja Salomonin myymälät). Mikä mukavaa, on kylässä paljon muutakin tekemistä ja näkemistä, kuten valolabyrintti ja lasinäytölle heijastettua valotaidetta, loistavia cocktail-baareja ja after ski -paikkoja unohtamatta. Lapsille löytyy Game World -pelihalli, maailman suurin sisäkaruselli ja jopa Snow Activity Land -huvipuisto. Tämä paikka on oikea seitsemäs taivas niin lapsille kuin aikuisillekin!

Laskettelukurssi kokoontuu West Mountainilla ja vanhemmat voivat nauttia ylemmillä rinteillä kulkevista mustista ja punaisista rinteistä samalla, kun heidän jälkikasvunsa opiskelee lajin saloja alemmilla rinteillä. Mt. Isola ja East Mt. ovat paikat, joihin kannattaa suunnata kaivatessaan niitä pidempiä ja jyrkempiä linjoja, jotka mainitsimme aiemmin. Vihreitä rinteitä löytyy ympäri Rusutsu Resortia, mutta vasta laskemaan opettelevien tai aloittelevien laskijoiden ryhmille ei tämä paikka ole paras mahdollinen. Viereiset Niseko tai Kiroro ovat parempia vaihtoehtoja lajiin sisälle pääsemiseen. Jos kuitenkin satut olemaan edistyneempi laskija, joka kaipaa jyrkkiä rinteitä ja valtavia lumimääriä, on tämä ehdottomasti sinulle sopiva kohde.

Shiga Kogen Mountain Resort, Nagano

Shiga Kogen Mountain Resort, Nagano
  • Rinteiden lukumäärä: 81
  • Hissien lukumäärä: 48
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 307 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 967 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 9,8 metriä

Shiga Kogen on Japanin laskettelukeskuksista suurin ja sijaitsee Naganon prefektuurin koillisosassa. Shiga Kogen on toiminut monien vuoden 1998 talviolympialaisten kisojen pitopaikkana ja – Hakuba Valley Resortin tapaan – se ei itse asiassa ole vain yksi keskus, vaan koostuu peräti 17:stä!

Jep, 17 laskettelukeskusta, joihin kaikkiin on pääsy yhdellä hissilipulla. Keskusten huippukorkeudet vaihtelevat välillä 1 340–2 307 metriä. Niin ja niissä sataa muuten keskimäärin vähintään 9,7 metriä lunta vuodessa. Jokaiselle löytyy varmasti siis jotakin!

Shiga Kogen Central Area

Tämä “superlaskettelukeskus” käsittää 13 kaikista Shiga Kogenin 17 keskuksesta ja on alueen suurin toinen toisiinsa yhteydessä olevista keskuksista koostuva laskettelualue. Paikalla on erinomainen valikoima niin majoitus- kuin laskuvaihtoehtoja sekä paljon laskettelun ja lautailun opetteluun soveltuvaa maastoa. Suurimmat laskettelukurssien järjestäjät löytyvät Shiga Kogen Central Arealta ja monien suurempien hotellien tarjoamina palveluina. Huolimatta Shiga Kogenin turistikohteille tyypillisestä ilmeestä, on keskus perinteisen japanilainen. Useimmat sen suurimmista hotelleista tarjoavat länsimaisia, puoliksi länsimaisia tai japanilaisia huoneita (tämä kannattaa ottaa huomioon varausta tehdessä), joten voit valita haluamasi laisen kokemuksen.

Vaikka laskettelualue yhdistääkin lähitienoon laskettelukylät ei niiden välillä ole niin helppoa kulkea teitä pitkin, joten on todennäköistä että vietätkin useimmat illat siinä kylässä, jossa olet päättänyt majoittua. Myös tämä on hyvä pitää mielessä majoitusta varatessa. Mitä keskitasoisille ja edistyneille tarkoitettuihin maastoihin tulee, on Shiga Kogen Central Arean 13 laskettelualueella valtava määrä laskettavaa. Jos tykkäät laskea niin paljon erilaisia rinteitä kuin mahdollista lomasi aikana, on Central Area tällöin fantastinen vaihtoehto!

Shiga Kogen Yakebitaiyama Ski Area

Yakebitaiyama Ski Area on loistava alue keskitason laskettelijoille ja lautailijoille, jotka haluavat laskea offaripuutereilla. Sen tasaisen kaltevuuskulman ansiosta vauhtiaan on helppo kasvattaa ilman, että homma lähtee lapasesta. Kiitos paikan kattavien merkattujen offarialueiden, on täällä helppo kokeilla syviä puutereita ensimmäistä kertaa.

Prince Hotels -hotellitrio (läntinen, eteläinen ja itäinen rakennus) tarjoaa valtavan määrän majoituspaikkoja. Yakebitaiyama Ski Areasta ei kuitenkaan löydy perinteistä kylää tutkittavaksi. Eeppisiä laskumahdollisuuksia siellä kylläkin on – ja sehän on laskettelulomalla tärkeintä, vai mitä?

Okushiga Kogen Ski Area

Okushiga Kogen Ski Area

Tämän lasketteluparatiisin syrjäisimmäksi alueeksi kutsuttu Okushiga Kogen Ski Area tarjoilee suojaisia pohjoiseen avautuvia rinteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että siellä pääsee shreddaamaan syvintä, kylmintä ja kuivinta puuteria ja nautiskelemaan myös mukavasta valikoimasta vaikeita maastoja.

Okushiga on myös luokiteltu luksuslaskettelualueeksi, joten täällä voi odottaa joutuvansa maksamaan hieman enemmän majoituksesta. Paikasta löytyy muutamia kalliimman hintaluokan hotelleja valittavaksi, joten päivämatka tänne kokemaan mahtavat puuterit saattaa olla parempi vaihtoehto. Tämä alue ei nimittäin ole valtava, eikä se ole yhteydessä mihinkään muuhun suurempaan alueeseen. Ainakin aloittelijoille suosittelemme muita suurempia ja kehittyneempiä laskettelualueita Shiga Kogen Mountain Resortista.

Kumanoyu Ski Area

Jos kaipaat rentoa ja mukavan kompaktia laskettelukokemusta, saattaa tämä alue sopia juuri sinulle. Kumanoyu Ski Area kätkee sisälleen jonkin verran haastavia teknisiä maastoja ja runsain mitoin syvää puuteria. Tämä pieni ja rauhallinen laskettelukeskus on ehdottomasti oikea salainen aarre – eikä koskaan ruuhkainen!

Jos tapanasi on lasketella koko päivä, tulet suhteellisen nopeasti koluamaan kaikki rinteet ja maastot, joita Kumanoyulla on tarjota. Rentoa ja perinteistä japanilaista kokemusta halajavat tulevat tykkäämään hotellin miljööstä ja pitämään myös siitä faktasta, että sieltä löytyy oma onseninsa, jossa kelpaa ladata akkujaan pitkän päivän päätteeksi. Ai niin, ja täällä pääsee laskemaan myös illalla!

Yokoteyama-Shibutoge Ski Resort

Yokoteyama-Shibutoge on jälleen yksi pienempi ja hillitympi laskettelukeskus, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sillä silti olisi paljoa tarjottavanaan. Keskuksesta löytyy valikoima aloittelijoille ja eksperteille sopivia maastoja sekä 2,9 kilometriä pitkä kilparinne ja kilparata nimeltä Kaiwa Course, jonka on suunnitellut japanilainen ammattialppihiihtäjä Toshihiro Kaiwa. Loistava valinta, jos tykkää laskea kovaa ja shreddata rinnekoneen jälkiä.

Älä unohda etsiä käsiisi crumpet-ravintolaa. Jep, siellä tarjoillaan vain ja ainoastaan crumpeteja, jotka ovat Englannista lähtöisiä muffinssin ja pannukakun risteytyksiä. On täällä toki muutakin syötävää ja nähtävää – keskuksesta löytyy perinteinen japanilainen ravintola ja ihastuttava hotelli omine onseneineen.

Myoko Kogen Ski Resort, Niigata

Myoko Kogen Ski Resort, Niigata
  • Rinteiden lukumäärä: yli 50
  • Hissien lukumäärä: 40
  • Rinteiden huippukorkeus: 2 454 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 1 124 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: 12,8–16,8 metriä

Myoko Kogen Ski Resort on jälleen yksi useasta keskuksesta koostuva laskettelualue. Siellä päästään vuosittain nauttimaan 12,8–16,8 metristä lumisateita, ja sitä pidetään yhtenä helppopääsyisimmistä laskettelukeskuksista koko Japanissa. Tämä siksi, että se on vain kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Tokion lentokentältä.

Voit valita suosikkisi yhdeksästä keskuksesta, joista kullakin on oma lumonsa ja persoonansa. Toisin kuin Shiga Kogenista, löytyy Myoko Kogenista kookas perinteinen japanilainen kylä aivan vuoren juurelta sekä useampia pienempiä kyläsiä, jotka muodostavat kunkin laskettelukeskuksen keskustat. Myoko onkin upea valinta, jos haluat todella uppoutua autenttiseen ja perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin… ja rintaan asti ulottuvaan puuteriin!

Akakura Onsen Ski Resort

Akakura Onsen oli ensin perinteinen kuumien lähteiden varaan rakennettu vuoristokohde, ennen kuin hiihtohissit pystytettiin sinne 1950- ja 60-luvuilla. Nyt paikalla on jo 14 hissiä, mutta siitä huolimatta kylä on onnistunut säilyttämään sen perinteisen tunnelmansa.

Tämä aloittelijoille ja keskitasoisille laskijoille suunnattu laskettelukeskus on yksi suurimmista alueella ja varustettu jopa valaistuilla rinteillä. Pro-laskijat löytävät täältä paljon puuteria shreddattavaksi. Jos kuitenkin havittelet vielä jyrkempiä ja haastavampia maastoja, saattaa jokin muista listamme keskuksista sopia sinulle paremmin.

Ikenotaira Onsen Alpenblick

Ikenotaira Onsen Alpenblick (usein vain Ikenotaira) tunnetaan sen rauduskoivumetsistään ja leveistä ja laakeista rinteistään. Se toimii rentona perehdytyksenä japanilaiseen laskettelukulttuuriin ja sisältää kaksi laskettelualuetta. Alpenblickin puoli on usein hiljaisempi. Se kätkee sen laajalle ulottuville metsäreiteilleen enemmän puuterijemmoja löydettäväksi. Se on kuitenkin suurimmaksi osaksi suhteellisen loivarinteinen, eikä sovikaan pidemmälle edistyneille, haastavia maastoja kaipaaville laskijoille.

Toisaalta Ikenotaira Onsen Alpenblick on kohde numero yksi freestyle-intoilijoille. Sieltä löytyy yksi Japanin ensiluokkaisimmista snowparkeista, laajalle ulottuva yhdistelmä täynnä hyppyreitä, reilejä ja muita jibbailuelementtejä kaikentasoisille laskijoille.

Seki Onsen Ski Resort

Seki Onsen Ski Resort

Jos olet edistynyt laskija, jonka tähtäimessä on takamaastokokemus jyrkkine rinteineen ja loputtomine puutereineen, tulisi Seki Onsenin (huolimatta sen vaatimattomasta koostaan ja vain kahdesta hissistään) ehdottomasti olla kohdelistasi ykkösenä. Syvistä rotkoistaan ja hoitamattomista rinteistään tunnettu Seki Onsen on mieletön elämys.

Tämä laskettelukeskus on täydellinen heille, jotka eivät viimeisimmän teknologian hisseistä tai loputtomista rinnekoneen hoitamista rinteistä perusta. Ja vuotuisen keskimääräisen lumisademäärän ollessa lähes 16 metriä, ei koko maailmasta (saati Japanista) löydy kuin vain muutamia tätä lumisempia keskuksia.

Akakura Kanko Resort

Kuuluisan Akakura Kanko Hotelin mukaan nimetty laskettelukeskus on ollut pystyssä vuodesta 1937 saakka. Jos suunnittelet uudenvuoden reissua Japaniin, harkitse Akakura Kankoa, sillä se tarjoaa auringonnousun laskettelua uudenvuoden päivänä!

Akakura Kankosta löytyy paljon rinteitä aivan kaikille taitotasoille ja yhdessä Akakura Onseniin linkitetyn laskettelualueensa kanssa muodostaa se suurimman ja dynaamisimman alueen koko Myoko Kogenin keskuksessa. Joten jos haluat kerryttää laskemiasi kilometrejä ja laskea suuremmalla alueella, on Akakura Kanko tällöin loistava valinta.

Myoko Suginohara Ski Resort

Onko isompi aina parempi? Jos olet tätä mieltä, suuntaa Myoko Suginohara Ski Resortiin, jossa tapaat Japanin pisimmän laskettelulinjan (se on yli 8 kilometriä pitkä!). Siellä pääsee myös istumaan pitkiin hisseihin, jotka kohoavat jopa 1 124 metrin pystysuoraan korkeuteen mitattuna keskuksen juurelta. Jos pidemmät rinteet ovat siis se, mitä kaipaat, on Suginohara oikea valinta.

Hyviä uutisia myös perheille: Suginohara tarjoaa ilmaiset hissi- ja gondoliliput 11-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille. Keskuksesta löytyy myös paljon aktiviteetteja, kuten hiihtoa, kookas snowpark ja moottorikelkkasafareja, mikä tekee Suginoharasta yhden “täydellisimmistä” keskuksista lähitienoilla.

Charmant Hiuchi

Charmant Hiuchi

Charmant Hiuchi on yksi vähiten tunnetuista kohteista tässä laskettelukeskusten rykelmässä. Se on puuterihaukan unelma: 65 prosenttia sen merkityistä rinteistä on hoitamattomia ja juuri täydellisiä puutereiden pöllyttämiseen. Lisäksi se avautuu pohjoiseen, joten se pysäyttää alueelle eksyvät lumimyrskyt perhoshaavin lailla keräten 4,9 metrin lumikertymän joka kausi.

Täältä löytyy tosin vain kolme hissiä, eikä alue ulotu laajalle. Siitä huolimatta täällä on mielettömän hauska laskea keskuksen ollessa pullollaan erilaisia luonnon elementtejä.

Cupid Valley

Cupid Valley löytyy Jōetsun kaupungin perukoilta ja oli alun perin yksityisomistuksessa. Vasta vuonna 2021 yleisölle avautunut keskus on yhä useimmille turisteille täysin tuntematon, minkä vuoksi paikka on hyvin rauhallinen – jopa kunnon puuteridumpin jälkeen.

Keskus avasi vuonna 2022 useita metsäreittien täyttämiä rinteitä, mutta vuoren loiva kulma tarkoittaa valitettavasti sitä, ettei paikalla ole edistyneiden maastoja – valmistaudu siis rentoon kruisailuun. Suuntaa tarpeeksi laskettuasi Yukidaruma Onseniin, joka on vain kahden minuutin kävelymatkan päässä laskettelukeskuksesta.

Lotte Arai Resort, Niigata

Lotte Arai Resort, Niigata
  • Rinteiden lukumäärä: 15
  • Hissien lukumäärä: 5
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 429 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 1 100 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 20,1 metriä

Jos olit oikein tarkkana, saatoit huomata, että yllä olevalla Myoko Kogenin keskusten listallamme mainitsimme vain seitsemän keskusta, vaikka alueen esittelyssä sanoimmekin niitä olevan yhdeksän kappaletta. Se totisesti pitää sisällään niitä yhdeksän, mutta Lotte Arai on niin upea kohde, että halusimme omistaa sille täysin oman pitkän esittelynsä (kuten myös Madaraolle alla).

Jos luksus on juttusi, on Lotte Arai oikea valinta. Laskettelukeskuksella on hieman erikoinen historia. Se avasi ovensa vuonna 1993 luksuskohteena, mutta ajautui konkurssiin vuonna 2006 maailmantalouden romahtaessa, ja pysyi kiinni vuosien ajan. Se sai uudet omistajat, ja se remontoitiin juurta jaksaen. Lopulta se avautuikin yleisölle vuonna 2017 brändäten itse itsensä parhaaksi luksuslaskettelukeskukseksi koko Japanissa.

Päivitystä ei saanut kuitenkaan osakseen pelkkä keskus. Monet rinteet laitettiin uuteen uskoon ja merkattiin uudelleen. Paljon metsäreittejä ja merkittyjä offarialueita lisättiin myös. Tuolloin keskus sai myös lumivyörykontrolloidun merkityn takamaastoalueen – mikä on harvinaista Japanissa, mutta tarpeen johtuen alueen äärimmäisistä lumisademääristä (yli 20 metriä joka talvi!). Meidän mielestämme yksi tämän keskuksen parhaista puolista on kuitenkin se, että siellä pääsee laskemaan puurajan yläpuolella – mikä on myöskin harvinaista Japanissa. Niinpä laskijat pääsevät kokemaan täällä laakeita puuterikulhoja vähän samaan tapaan kuin Alpeilla. Erotuksena toki se, että täällä ei tarvitse väistellä kivenlohkareita, johtuen vuotuisesta, yli 20 metrin lumisademäärästä!

Paikalla toimii viisi hissiä ja vuoren juuren ja huipun välinen erotus on 1 100 metriä. Suurin osa maastosta on hoitamatonta ja merkattu edistyneille tai eksperteille sopiviksi. Vasta-alkajat löytävät vähän laskettavaa alempaa vuorelta rinnekoneen ajamilta aloittelijoiden rinteiltä. Ensimmäisiä kertoja lajia kokeilevat tai pikku hiljaa siinä etenevät saattavat kuitenkin huomata olevansa vähän liian syvillä vesillä yrittäessään laskea tässä lumimäärässä ja näin jyrkillä rinteillä.

Myös hinta on tekijä, joka kannattaa ottaa huomioon. Lotte Arai ei missään nimessä ole halpa. Luksukseksi brändäytyneellä paikalla on itse asiassa melko kallis hintalappu ja itse keskuksessa majoittuminen on tyyristä. Onneksi voit yöpyä huomattavasti kohtuullisemmin hinnoitellussa Myōkōssa ja lähteä sieltä päiväreissulle tähän eeppisten laskumahdollisuuksien mekkaan.

Madarao Mountain Resort, Niigata

Madarao Mountain Resort, Niigata
  • Rinteiden lukumäärä: 31
  • Hissien lukumäärä: 14
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 350 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 440 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 13,1 metriä

Madarao Mountain Resort on osa Myoko Kogenin aluetta, mutta ei teknisesti ottaen Myoko-vuorta. Madarao Mountain Resort sijaitsee laakson vastakkaisella puolella Madarao-vuorella. Tämä lempinimellä Madapow tunnettu keskus on yhteydessä Tangram Ski Circus -laskettelukeskukseen ja on melkoisen suurikokoinen. Lisäksi siellä sataa lunta ja paljon – jopa siinä määrin, että puolet merkatuista reiteistä on hoitamattomia. Madarao Mountain Resort tunnetaan myös sen merkatuista metsäreiteistä ja laakeista puuterikentistä, jotka ovat täydellisiä kruisailuun powilla.

10 hissiä toimii keskuksessa vieden laskijoita 31 merkitylle reitille, mutta paikan todellinen vetonaula ovat sen upeat offarimaastot. Madaraossa todella panostetaan puuterilaskemiseen ja sen huomaa. Sieltä löytyy jopa oppaita, jotka näyttävät turisteille parhaita jemmoja ja linjoja. Myös omaehtoinen tutkiminen on ehdottomasti mahdollista, kiitos vuoren muodon – kaikki tiet johtavat täällä helppopääsyisiin paikkoihin, mikä tekee laskemisesta niin turvallista kuin vain mahdollista.

Saadaksesi loistavan yleiskuvan siitä, mitä keskuksella on tarjottavanaan, suuntaa huipulle nähdäksesi alla avautuva vuori lintuperspektiivistä. Suuntaa sitten Crystal Bowliin nauttiaksesi lähialueiden hauskimmista metsäreiteistä! Tutustu myös Powder Waveen, Powder Theateriin ja River Lineen sekä moniin muihin alueisiin ja rinteisiin.

Mitä majoittumiseen tulee, voit yöpyä Madarao Kogen Hotelissa tai Hotel Tangram Madaraossa, joka sijaitsee alueen toisella puolella. Molemmat ovat suuria, kaikki laskettelijoiden tarpeet täyttäviä hotelleja, jotka sopivat erinomaisesti ski-in, ski-out -kokemukseen. Jos haluat puolestaan ottaa kaiken hyödyn irti koko alueesta, tulee Myōkōssa majoittuminen halvemmaksi. Lisäksi sieltä pääsee helpommin laskemaan Madaraon lisäksi moniin muihin laskettelukeskuksiin, joihin lukeutuvat Lotte Arai, Seki Onsen, Ikenotaira Alpenblick ja loput Myoko-laskettelualueen keskuksista.

Appi Kogen, Hachimantai 

Appi Kogen, Hachimantai 
  • Rinteiden lukumäärä: 21
  • Hissien lukumäärä: 11
  • Rinteiden huippukorkeus: 1 304 metriä
  • Vuoren juuren ja huipun välinen erotus: 684 metriä
  • Keskimääräinen lumisademäärä: yli 7,9 metriä

Tarjotessaan huimat 3,4 neliökilometriä laskettavaa maastoa on Appi “Happy” Kogen yksi suurimmista yksittäisistä Japanin laskettelukeskuksista. Kolmen huipun alueelle levittäytynyt keskus tarjoilee kattavasti rinnekoneen ajamaa maastoa aloittelijoille, pitkiä ja laakeita reittejä keskitason laskijoille ja jyrkkiä puuntäyteisiä ja teknisiä linjoja pro-laskijoille. Keskittyessään kaikkiin taitotasoihin, on Appi Kogen täydellinen, jokaisen mieleen oleva keskus. Ja kiitos laajalle levittäytyvän, viiden tähden ANA InterContinental Appi Kogen Resort -hotellin vuoren juurella, voit Appi Kogenin valitessasi todella ottaa kaiken ilon irti japanilaisesta laskettelumatkastasi.

Appi Kogen voitti myös vuoden 2022 Japanin parhaan laskettelukeskuksen palkinnon World Ski Awardseissa – mikä on korkein kunnianosoitus japanilaisella laskettelualalla. Joten keskuksesta on varmasti löydyttävä jotain melko erityistä tämän tittelin oikeuttamiseksi, vai mitä? No, ensinnäkin kaikentasoiset aloittelijat pääsevät treenaamaan laskemista kansainvälisillä laskettelukursseilla, joita järjestetään eri kielillä. Perheen pienimmille on tarjolla Kids Land hauskoine lumiaktiviteetteineen. Ja heille, jotka kaipaavat elämäänsä magiaa, löytyy taikametsä, suurin erityisesti aloittelijoille tarkoitettu metsäreittialue koko Japanissa.

He, jotka kaipaavat enemmän haastetta, voivat testata rahkeitaan Appi Snow Parkissa, josta löytyy valikoima jib-, reili- ja hyppyrielementtejä. Tai jos haluaa päästä kokeilemaan Appi Kogenin parhainta tarjontaa, löytyy Appista kattavasti takamaastovaihtoehtoja, mukaan lukien Hachimantai CAT Skiing Tour (jos haluaa koko kokemuksen) sekä lyhyt Appi Powder Tour, joka on hissillä ja kävellen saavutettava laskettelukeskuksen rajojen sisällä sijaitseva takamaasto. Jos kaipaa jotain vähän eksklusiivisempaa, kannattaa palkata yksityinen puuteriopas keskuksen tiskiltä. Hän vie laskijat koskemattomille puuterijemmoille, joita löytyy piilossa ympäri vuorta. Keskuksessa järjestetään myös takamaasto-oppitunteja.

UKK

Japaniin suuntautuvan laskettelureissun suunnittelu voi tuntua yllättävän vaikealta. Keräsimme yhteen muutamia yleisimmin mieleen herääviä kysymyksiä matkan järjestämiseen liittyen. Katso ne alta!

En puhu lainkaan japania. Voinko silti matkustaa Japaniin laskettelulomalle?

Lyhyt vastaus kysymykseen on kyllä. Suuremmat laskettelukeskukset sopivat kaikki länsimaisille vierailijoille ja monista kookkaammista hotelleista löytyy jopa “länsimaisia huoneita”, joiden varustelu tuntuu tutummalta länsimaisille turisteille.

Henkilökunta puhuu englantia turismiin painottuneilla alueilla, mutta perinteisemmille alueille siirryttäessä heikkenee myös henkilökunnan englanninkielen taito. Kannattaakin harjoitella joitain tärkeitä sanontoja ja pitää mukana matkailijoille tarkoitettua sanakirjaa / fraasisanakirjaa tai käännössovellusta. Niin ja varmista muuten, että olet sallinut puhelimesi datan käytön ulkomailla, sillä lumisilla kaduilla suunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa ilman GPS:ää!

Onko laskettelu kallista Japanissa?

Japanin matkaan liittyy automaattisesti esimerkiksi Euroopan laskettelumatkoja suurempia kustannuksia, sillä lennot ja muut kuljetukset voivat tulla kalliiksi. Monien suurempien laskettelukeskusten palvellessa myös länsimaisia turisteja, täytyy heidän nähdä paljon vaivaa muuttamalla omia tapojaan ja käytäntöjään varmistaakseen, että kokemus on turisteille mukava. Kaikki tämä suurempien keskusten ylimääräinen vaivannäkö johtaa myös korkeampiin kustannuksiin.

Pakettimatkatkin ovat kalliimman puoleisia, mutta voivat kyllä olla helppo tapa päästä laskettelemaan Japaniin. Voit kuitenkin ehdottomasti säästää kustannuksissa yöpymällä kylässä itsepalvelumajoituksissa tai hostellityyppisissä vaihtoehdoissa.

Miten Japanissa voi lasketella edullisimmin?

Edullisimmin Japanissa voi lasketella varaamalla kaiken erikseen. Etsi edullisimmat lennot Tokioon, kulje joukkoliikenteellä ja varaa majoitus kylästä (kuten Myōkōsta) itse laskettelukeskuksen sijaan. Valitse itsepalvelumajoitus ja hostellityylinen vaihtoehto ja sukella syvälle paikalliseen kulttuuriin ja ruokatottumuksiin, sillä paikallisissa ravintoloissa syöminen ja japanilaiselle väestölle suunnatuissa kaupoissa shoppailu tulee melko paljon halvemmaksi kuin länsimaisille turisteille suunnatuissa vaihtoehdoissa asioiminen.

Etsi netistä pakettitarjouksia tai muita diilejä hissilipuista ja suuntaa sinne, missä hinta-laatusuhde on paras. Saatat huomata, että jotkin Japanin laskettelukeskukset, kuten vaikkapa Niseko on pakko jättää pois laskuista, jos budjetti täytyy pitää pienempänä. Japowia riittää onneksi laskettavaksi mielin määrin myös muualla! Eräs, huomattavasti edullisemmaksi tuleva (ja ehkä harvoille mahdollinen) vaihtoehto on muuttaa laskettelukauden ajaksi Japaniin, työskennellä laskettelukeskuksessa ja saada palkkaa siellä olemisesta.

Miten Japanissa voi lasketella edullisimmin?

Mihin laskettelukeskukseen on helpoin matkustaa?

Naganon ja Niigatan prefektuureissa sijaitseviin laskettelukeskuksiin on helpointa matkustaa, sillä niihin mentäessä voi vain lentää Tokioon ja kulkea sitten junalla lähimpään kaupunkiin, mistä on yleensä suhteellisen pieni etäisyys itse laskettelukeskukseen. Näitä ovat Jigatake, Hakuba, Myoko ja Madarao sekä muutamat muut, jotka eivät päätyneet osaksi Japanin laskettelukeskusten listaustamme.

Jos olet enemmän kiinnostunut Nisekosta, Kirorosta tai Rusutsusta tai mistä tahansa Hokkaidon keskuksista, täytyy sinun todennäköisesti ottaa jatkolento Sapporoon ja matkustaa sieltä kohteeseen junalla tai bussilla. Vähän enemmän säätämistä, mutta ei silti liikaa – ja matka on ehdottomasti sen arvoinen!

Kuinka hyvä tarvitsee olla laskeakseen Japanissa?

Useimmat eivät ole tottuneet siihen määrään puuteria, mihin Japanissa törmää. Johtuen sen keveydestä, pehmoisuudesta ja syvyydestä, tulet mitä todennäköisimmin kyntämään sen läpi vyötäisiä myöden useimmissa olosuhteissa. Joten jos et ole vahva puuterilaskija, joka kykenee säilyttämään vauhdin (välttämättömyys tämän tyyppisessä laskemisessa), et tule saamaan Japanilta sitä, mitä toivoit.

Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa ja jopa naapurissamme Ruotsissa sekä koto-Suomessa päästään myös nauttimaan mukavista määristä puuteria, joten puuterilaskemista kannattaa harjoitella. Kun tunnet olosi itsevarmaksi Euroopan puuterikentillä, olet todennäköisesti valmis kokemaan myös japow-lumen!

Tarvitaanko Japanissa laskemista varten erityisiä varusteita?

Japanin laskettelureissua varten suosittelemme puuterisuksia tai puuterilumilautaa. Hyvälaatuiset varusteet ovat ensiarvoisen tärkeitä Japanin olosuhteissa laskemiseen, ja pelkät tavalliset laskettelusukset vuokraamalla tai twin tip -laudan mukanasi tuomalla teet itsellesi karhunpalveluksen.

Eli siis puuterilaskuvarusteet ovat välttämättömät Japanissa laskemista varten, eikä tässä voi joustaa. Voit onneksi vuokrata sellaiset keskuksesta, jos niitä ei sinulta itseltä löydy!

Lopuksi

Siinä se: valtavankokoinen oppaamme valtavan lumiseen maahan. Nappaa snorkkelisi (niitä syviä puutereita varten) ja matkailijan sanakirjasi ja ala tehdä taustatutkimusta seuraavaa lasketteluseikkailuasi varten. Japani on useimmille meistä kerran elämässä koettava juttu, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Ja japow on sitten muuten kuin toisesta maailmasta. Luota meihin: jos sinussa on vähänkään puuterihaukan vikaa, täytyy sinun yksinkertaisesti lisätä tämä maa bucket listillesi.

Jäikö jokin eeppinen Japanin laskettelukeskus uupumaan listaltamme? Oletko itse päässyt pöllyttämään mieletöntä japanilaista puuteria ja haluat kertoa sisäpiirin tietoa kokemuksestasi? Ota meihin yhteyttä sähköpostitse crew@montecwear.com!

Aiheeseen liittyvää luettavaa: