Kieli

Vinkit laskettelumatkan suunnitteluun

Oletko saavuttanut reissuhaaveissasi jo sen pisteen, että olisi aika aloittaa laskettelumatkan suunnittelu, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Jos vastasit kyllä, olet löytänyt oikean artikkelin pariin. Tsekkaa siis oppaamme ja varmista, että seuraava lumilomamatkasi onnistuu täydellisesti!

Vinkit laskettelumatkan suunnitteluun | Montec Magazine

Laskettelumatkan suunnittelu on vaikeampaa kuin koskaan. Kiitos muuttuvien lumiolosuhteiden, kohoavien hintatasojen ja modernin arkielämän paineiden, haluavat kaikki varmistaa maksimoivansa lomapäivänsä ja pitävänsä niin paljon hauskaa kuin mahdollista. Mutta kuinka hoitaa suunnittelu kunnialla?

Me täällä Montecilla olemme suunnitelleet laskettelumatkoja vuosikausia ja viettäneet vuoristossa päiviä enemmän, kuin laki sallii. Olemme matkailleet opiskelijabudjetilla, perheen kanssa ja ryhmissä sekä mahduttaneet joukkoon muutaman ikimuistoisen soolomatkankin. Voisi siis sanoa, että tiedämme yhden jos toisenkin jutun, mitä laskettelumatkan suunnitteluun tulee. Jos olet itse valmis suunnittelemaan omasi, käytä viisi minuuttia seuraavan oppaan läpi käymiseen. Et tule katumaan sitä!

Ja kun sitten olet saanut säästettyä muutaman pennosen hyvän suunnittelusi ansiosta, mikset palkitsisi itseäsi päivittämällä varustevalikoimaasi? Miltä kuulostaisi vaikka uusi ja superhieno naisten laskettelutakki tai miesten laskettelutakki, jossa on ihanan vapaa liikkua ja laskea? Löydät valikoimasta myös muut tuotteet yhtä upeissa malleissa ja väreissä.

Pikanavigointi

Valitse matkaseurasi

Ennen kuin lähdet ehkä elämäsi parhaalle matkalle, täytyy sinun tehdä sen onnistumisen kannalta yksi tärkeimmistä päätöksistäsi. Kenen kanssa haluat matkustaa?

Yleensä vaihtoehtoja on kolme: soolomatkailu, perhe tai ystävät. Yksin matkustaessa voi toisaalta tulla ajoittain yksinäistä, mutta toisaalta se antaa vapauden tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Kiinnostavatko sinua enemmänkin offarit ja puutereiden jahtaaminen ennen auringonnousua vai kenties iltapäivän parkkilaskut? Kaikki käy!

Sitten on vaihtoehtona sukukokouksen ja lasketteluloman yhdistäminen. Perhe on pahin, vai miten se vanha sanonta meni? Toki riippuu perheestä, mutta tällaiseen matkailuun liittyy aina pieni konfliktiriski, joka on hyvä ottaa huomioon, varsinkin, jos mukana on puoli sukua ja erityisesti se erikoislaatuinen täti tai setä, joka osaa järjestää kunnon show’n paikasta riippumatta. Oman ydinperheen kanssa matkustaminen voi olla stressaavaa, mutta myös unohtumaton kokemus varsinkin lapsille.

Monille ystävät ovat sitä mieluisinta matkaseuraa. Parhaimmillaan laskettelumatka kavereiden kesken voi toimia liimana, joka saa suhteet syvenemään ja porukan tiivistymään entisestään. Toisinaan kokemus on niin hyvä, että siitä muodostuu jopa jokavuotinen traditio.

Matkaseuralla on toki viihtyvyyden kannalta suuri merkitys, mutta tärkeää se on myös siinä mielessä, että sen mukaan kannattaisi valita sopiva laskettelukeskus. Käydään tätä valintaa läpi seuraavaksi.

Valitse matkaseurasi

Päätä laskettelukeskus

Okei, nyt olet siis päättänyt, kenen kanssa lähdet matkalle. Seuraavaksi hyvin tärkeä osa suunnittelua: laskettelukeskuksen valinta. Matkaseurasi voi vaikuttaa kaipaamaasi laskettelukeskuksen tunnelmaan (esim. perhekeskeinen paikka vai bilemesta), mutta tärkeää on myös huomioida porukan keskimääräinen laskutaso.

Jos matkustat yksin, voi olla fiksua valita laskettelukeskus, jossa on ystävälliset vibat ja paljon hostelleja heille, jotka haluavat ehkä löytää uusia kavereita tai kompakteja yhden hengen vaihtoehtoja, joilla voi laskea matkakustannuksiaan niin alas kuin mahdollista. Jos on vasta-alkaja, voi olla fiksua valita keskus, josta löytyy paljon ihania laskettelukoneen jälkiä ja rentoja vihreitä ja sinisiä rinteitä. Jokin suurista Yhdysvaltain Coloradon, Kalifornian tai Utahin keskuksista olisi esimerkiksi hyvä valinta niiden loputtomine aloittelijaystävällisine vaihtoehtoineen ja loistavine edistymistä tukevine infrastruktuureineen.

Jos matkustaa perheen kanssa, ovat tällaiset suuret laskettelukeskukset yleensä silloinkin hyviä valintoja, erityisesti, jos porukan pienimmät tarvitsevat lasketteluopetusta. Jos kaikki ovat toisaalta jo harjaantuneempia hommaan, voi sopiva valinta olla pienempi ja vähemmän rakennettu lomakeskus, jolla on tarjota perheystävällisiä majoituksia ja hotelleja ja tekemistä myös lapsille. Ja pienissä laskettelukeskuksissa on muuten myös se hyöty, että ne tarkoittavat useimmiten lyhyempiä hissijonoja, edullisempia hissilippuja ja todennäköisesti kohtuuhintaisempia majoitusvaihtoehtoja!

Kaveri- tai muun porukan laskettelukeskusvalinta riippuu vahvasti kollektiivisesta laskutasosta sekä siitä, mitä kaikki haluavat tehdä laskemisen lisäksi. Jos kaveriporukkanne tykkää laskettelun jälkeen vain ladata akkujaan mökissä tai hotellilla, ette tarvitse paikkaa, jonka yöelämä kukoistaa. Sen sijaan kannattaa ensisijaisesti etsiä laskettelukeskuksia niiden tarjoamien laskumahdollisuuksien mukaan – ovatko ryhmän toiveena esimerkiksi upeat puuterit rinnekoneen ulottumattomissa ja sekä vaikeat että keskitasoiset rinteet? Tällöin suunnaksi voi ottaa vaikka Itävallan Kitzbühelin. Jos yöelämä on porukalle must, voi suunnata esimerkiksi Sveitsin Verbieriin, jonka after ski -bileet ovat omaa luokkaansa.

Päätä laskettelukeskus

Valikoi majoitus

Majoitukselle on yleensä muutama eri vaihtoehto: hostelli, hotelli tai itsepalvelumajoitus. Kaikki riippuu tietysti käytettävissä olevasta budjetista sekä siitä, millaisen kokemuksen haluaa. Hotelli on esimerkiksi itsestäänselvä valinta heille, jotka haluavat vain heittää aivot narikkaan ja nauttia tärkeimmästä eli laskemisesta. Hotellit ovat kuitenkin yleensä vaihtoehdoista kalleimpien joukossa. Hyvissä ajoin aloittamalla ja diilejä metsästämällä voi silti löytää hyvän kultaisen keskitien edullisuuden ja laadun välillä!

Jos aamupuuron keittely ei vaikuta lähtökohtaisesti liian rasittavalta hommalta on huoneisto tai pieni mökki hyvä ratkaisu. Ne tarjoavat yleensä kohtalaisesti arvoa rahalle, erityisesti, jos löytää kompaktin vaihtoehdon, johon mahtuu nukkumaan neljä tai enemmän (ja jos ryhmän koko sopii yhteen tämän kanssa). Tilan määrän suhteen täytyy usein tehdä kompromisseja, mutta jos niitä on valmis tekemään, on huoneisto/mökki aina hauska valinta.

Jos hinta on puolestaan merkitsevin tekijä, on hostelli paras ratkaisu yksin matkaaville tai kaveriporukoille. Monilla hostelleilla on myös yleiset tilat ja niissä on usein hauska viettää aikaa uusien tuttavuuksien kanssa! Hyvät arvostelut saaneessa hostellissa majoittumalla tulee mitä todennäköisimmin kokeneeksi unohtumattomia hetkiä – ja vieläpä hyvään hintaan.

Jos ryhmänne on suurempi (yleensä kahdeksan laskijaa tai enemmän), suosittelemme kunnon alppimajaa tai isompaa mökkiä ultimaattista kokemusta varten! Pienemmille porukoille ne eivät ole erityisen kustannustehokkaita vaihtoehtoja, mutta tyyriin hintalapun jakaminen 10 osaan ei enää tunnukaan niin pahalta. Kannattaa vain varmistaa, että ne yhdeksän muuta ovat sellaisia, joiden kanssa haluat viettää viikon asuen ja juhlien!

Valikoi majoitus

Mieti matkustusmuotoa

Itse matkustaminen, paikasta A paikkaan B siirtyminen, on yleensä se seikka, joka nostaa koko reissun kustannuksia ja roimasti! Lentomatkailu on tunnetusti kallista ja valitettavasti Suomi sattuu olemaan sen verran takapajulassa myös muuta Eurooppaa ajatellen, että jos haluaa ulkomaisiin kohteisiin, on lentäminen useimmiten ainoa vaihtoehto.

Lentomatkustaessa hintaa voi kuitenkin yrittää tuoda alas valitsemalla lennon määränpääksi jonkin laskettelukeskuksen läheisyydessä sijaitsevan suurkaupungin, joiden lennot ovat tyypillisesti edullisempia ja sitten vuokraamalla vaikka auton tai matkustamalla loppumatkan laskettelukeskukseen bussilla. Tämä on tyypillisesti edullisempi vaihtoehto kuin pienemmälle lentokentälle lentäminen. Totta kai myös tarjouksia ja early bird -hintoja kannattaa hyödyntää – mitä aiemmin aloittaa laskettelumatkan suunnittelun, sen parempi.

Jos kotimaan kohteet tai vaikka Pohjois-Ruotsin tai -Norjan laskettelukeskukset kelpaavat, voi matkan taittaa autolla. Esimerkiksi 10 tunnin ajomatka Rukalle tai (muutaman tunnin pidempi) reissu Leville taittuu yllättävän mukavasti erityisesti silloin, jos mukana sattuu olemaan useampi kuski, jotka voivat vuorotella. Ruotsin puolelta varteenotettava vaihtoehto on esimerkiksi Riksgränsen, jossa riittää helihiihtomahdollisuuksia ja upeita offarimaastoja.

Autoilu on myös edullisin ja paras tapa matkustaa ystävien ja perheen kanssa ja mikä hienoa, on se myös lentämistä ekologisempi vaihtoehto. Tämä on myös meidän suosikkimatkustusmuotomme täällä Montecilla, ja tapaammekin säännöllisesti lastata automme täyteen laskukamoja ja kavereita ja suunnata eeppisille road tripeille.

Mieti matkustusmuotoa

Pakkaa laukkusi

Okei, edelliset neljä hoidettavaa hommaa on kunnossa, joten seuraavaksi on aika kiinnittää huomiota siihen, mitä ottaa mukaan! Lasketteluvaatteet, vai mitä? No, se on selvää, mutta Kalifornian Mammoth Mountainilla kruisailu Amerikan itsenäisyyspäivän viikonloppuna heinäkuussa on huomattavan eri asia kuin Ranskan Chamonix tai kotimaan Ylläs tammikuun pakkasissa.

Jos matkan kohde on suhteellisen lähellä ja pääset matkustamaan sinne autolla, on kaiken tarvittavan lastaaminen autoon melkoisen helppo homma. Kaksi matkalaukullista? Kyllä sopii! Mutta entä, jos lomalle on lennettävä tai jos autossa ei ole tilaa, sillä sinne on mahdutettava myös koko perhe ja heidän tavaransa? Onneksi ainakin kohteessa tarvittavien varusteiden ja lasketteluvaatteiden selvittäminen on melko helppoa.

Voit esimerkiksi suunnata jollekin niistä monista verkkosivustoista, jotka seuraavat laskettelukeskusten keskimääräisiä sääolosuhteita. Kirjoita vain Googleen “valitsemasi laskettelukeskuksen nimi” + “keskimääräinen lämpötila” + “matkustuskuukautesi” ja näin sinun tulisi löytää ainakin muutama sivusto (jos tämä ei toimi, voi haun tehdä aina englanniksi). Näin selvität, tarvitsetko mukaan fleecepaitaa vai et. Tarkastaisimme myös keskiarvoisen määrän lumisadepäiviä sekä lumisade-ennätyksen, ihan sen varalta, että varmasti tulee varauduttua kaikkeen mahdolliseen.

Jokaiselle laskettelureissulle kannattaa kuitenkin ottaa mukaan vähintään nämä perusjutut: laskettelu-/lautailusukat, kerrasto, ohut välikerros, paksumpi välikerros kylmiä päiviä varten, lasketteluhanskat, tuubihuivi tai kauluri, pipo sekä itse varusteet eli laskettelumonot/lumilautailukengät, siteet ja sukset/lauta, jos niitä löytyy. Älä myöskään unohda laskettelulaseja, kypärää ja reppua (jos käytät sellaista laskiessa). Ai niin, ja mukaan on otettava tietty myös laskettelutakki ja lasketteluhousut! Tilaa säästääksesi voit pitää matkustaessasi laskettelutakkia päällä ja heittää hanskat, pipon ja tuubihuivin käsimatkatavaroihin.

Pakkaa laukkusi

Pohdi varusteitasi

Meiltä kysytään usein, olisiko laskettelureissulle järkevämpää vuokrata välineet vai ostaa omat ja ottaa ne mukaan. Se riippuu niin tapauksesta, että jokaisen on itse mietittävä, mikä on kulloinkin paras vaihtoehto.

Jos olet esimerkiksi suunnittelemassa aivan ihka ensimmäistä laskettelureissuasi, etkä vielä ole varma, haluatko alkaa todella harrastamaan lajia, niin vuokraa. Se on paljon kivuttomampi vaihtoehto budjetin kannalta, eikä tällöin myöskään tarvitse raahata varusteitaan ympäriinsä. Sen sijaan voi vain vuokrata välineet laskettelukeskuksesta, kokeilla vähän siipiään rinteessä ja katsoa, olisiko siitä pidempiaikaiseksi ajanviettotavaksi.

Jos olet varma siitä, että haluat laskea myös tulevaisuudessa ja käydä useilla laskettelureissuilla, kannattaa omat varusteet ostaa. Laskettelu-/lautailuvarusteiden ostaminen on totta kai suurempi kertainvestointi, mutta tällöin saa ainakin varmasti käyttöönsä omalle laskutasolleen sopivat modernit varusteet paremmalla teknologialla varustettuna. Lisäksi modernit laskettelumonot ja lautailukengät ovat uusina huomattavasti mukavammat (ja luonnollisestikin vähemmän kuluneet) kuin vuokraversiot. Lauta/sukset sekä siteet voidaan myös mukauttaa laskijan taitotasoon esimerkiksi valitsemalla tietty jäykkyys ja camber-profiili.

Varusteiden yhteensovittaminen laskutyylin kanssa tekee ihmeitä edistymiselle. Syvällisestä omiin varusteisiin tutustumisesta (ja yleisestikin laskuvarusteista oppimisesta) on suuresti etua kehittyessä. Joten jos budjetti vain antaa myöten, kannattaa vakavasti harkita omien varusteiden hankkimista ja tuomista reissulle.

Pohdi varusteitasi

Varaa laskettelutunnit ja hissiliput

Lopuksi kannattaa vielä varata laskettelu-/lautailutunnit (jos on vasta-alkaja tai jos haluaa vain petrata taitojaan) ja hommata hissiliput. Mitä laskettelutunteihin tulee, on tarjolla kaksi vaihtoehtoa, joissa kummassakin on positiiviset ja negatiiviset puolensa.

Yksityistunnit ovat kalliimpia, mutta huomattavasti parempia edistymisen kannalta, sillä laskettelunopettaja voi keskittyä vain yhteen opetettavaan. Ryhmäkurssit ovat huomattavasti edullisempia (ja loistavia uusiin ihmisiin tutustumiseen!), mutta kehitystä ei varmastikaan tule tapahtumaan yhtä nopeasti kuin yksityistunneilla. Jos edistyminen ei kuitenkaan ole ykkösenä mielessä, kannattaa valita ryhmätunti! Jos haluaa maksimoida taitojensa karttumisen heti alusta alkaen, joutuu ehkä puremaan hammasta ja varaamaan yksityistunnin tai pari.

Mitä hissilippuihin tulee, voivat ne olla oikeita laskettelureissujen rahareikiä. Jos matkan kustannusten nousun rajoittaminen on tärkeää, kannattaa etsiä perhepaketteja, aikaisen varaajan tarjouksia, usean päivän alennuksia ja muita tapoja, joilla nipistää hinnasta. Laskettelukeskuksen uutiskirjeen tilaaminen on usein hyvä tapa saada tarjouksia.

Kannattaa myös muistaa, että suurempien laskettelukeskusten liput ovat usein kalliimpia. Jos ryhmänne koostuu pelkistä aloittelijoista, ettekä tule kuitenkaan käyttäneeksi kaikkia rinteitä, on pienempi laskettelukeskus pienemmällä hintalapulla varustettuna todennäköisesti hyvä vaihtoehto. Pyri siis miettimään kustannuksia siltä kantilta, millaisen vastineen saat rahoillesi.

Varaa laskettelutunnit ja hissiliput

Rahansäästövinkkimme

Olemme jo muutamaan kertaan maininneet rahan sekä sen, kuinka sitä valitettavasti kuluu laskettelureissulla. Kyseessä kun ei ole halvimmasta päästä oleva harrastus. Lopuksi halusimmekin kerätä yhteen parhaat rahansäästövinkkimme, jotka takaavat, ettet ole reissun jälkeen aivan vararikossa.

Hyödynnä tarjoukset

Joustavuus on aina ollut jutun juuri, mitä rahan säästämiseen tulee. Jos sinulle ei ole niin hirveästi väliä sillä, missä lasket tai yövyt, saa laskettelulomien järjestäjien uutiskirjeistä usein loistavia tarjouksia. Sama pätee hissilippuihin, varusteiden ostamiseen ja jopa lasketteluvaatteisiin! Tsekkaa early bird -vaihtoehdot ja outletit, jotka myyvät edelliskauden tuotteita.

Matkusta ryhmässä

Ryhmässä matkustamalla pääsee jakamaan bensakustannukset ja majoitusmenot sekä hyödyntämään pakettihintoja. Monet laskettelukeskukset tarjoavat nimittäin diilejä tai alennuksia, kun ostaa kerralla useita hissilippuja tai varaa hotellihuoneita. Ai niin, ja mainitsimmekin jo mökin vuokraamisesta koko porukalle ja kustannusten jakamisesta tällä tavoin!

Matkusta ryhmässä

Vältä sesonkimatkailua

Laskettelukeskukset korottavat hintojaan joulun ja koulujen lomien aikaan. Myös viikonloput voivat olla joissain paikoissa kalliimpia! Joten jos mahdollista, matkusta silloin, kun lapset ovat koulussa ja laske keskellä viikkoa nauttiaksesi parhaasta hinnoittelusta.

Valitse pieni laskettelukeskus

Suurilla laskettelukeskuksilla on suuret yleiskulut. Joudut siis maksamaan ekstraa, vaikka et käyttäisikään kaikkia palveluita, mitä siellä on tarjolla. Jos mielessäsi on rennompi kokemus, voit aivan yhtä hyvin valita pienemmän laskettelukeskuksen. Sillä on ehkä vähemmän tarjottavaa, mutta se näkyy myös hintalapussa!

Matkusta itsepalvelumentaliteetilla

Hotellit ovat tunnetusti kalliita ja täysi- tai puolihoito ovat varteenotettavia vaihtoehtoja, jos haluaa syödä hotellilla kaikki (tai melkein kaikki) aterioistaan. Usein parasta vastinetta rahoilleen saa kuitenkin itsepalvelumajoituksen valitsemalla. Sellaiseen voi ostaa omat ruokansa ja juomansa ja nauttia ne silloin, kun itselle sopii. Ja jos joskus haluaa käydä muuallakin syömässä, ei joudu maksamaan ateriaansa kahdesti, kuten täysihoidon tapauksessa (valmiiksi maksettu, syömättä jäävä ateria hotellilla ja toinen jossain ravintolassa).

Matkusta itsepalvelumentaliteetilla

Aja lentämisen sijaan

Huolimatta bensanhintojen noususta, on ajaminen usein huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin lentäminen, erityisesti, jos matkustajia on useampia. Ja usein tulee säästäneeksi myös siinä, ettei tarvitse maksaa kuljetuksista lentokentälle ja sieltä pois tai joutua pulittamaan ekstraa suurista matkatavaroista ja muista lisäkuluista. Joten auto on hyvä vaihtoehto silloin, kun pidempi matkustusaika ei haittaa ja haluaa lomailla Suomen sisällä tai naapurimaissa!

Tuo perustarvikkeita mukanasi kotoa

Jos matkatavaroissa riittää tilaa, niin ota kotoasi mukaan perustarvikkeita, ettet joudu laskettelukeskusten markettien mielettömin harppauksin nousseiden hintojen uhriksi. Etkö uskoisi, että myös leipä voi olla sydämentykytyksiä aiheuttavan kallista? Et ole ehkä ollut koskaan Aspenissa.

Osta käytettyjä tai viime kauden varusteita

Jos olet hankkimassa varusteita pienemmällä budjetilla, emme suosittele valitsemaan edullisempien tai huonompien brändien vaihtoehtoja. Sen sijaan kannattaa metsästää edellisen kauden laadukkaampia tuotteita alennusmyynneistä ja päästä näin nauttimaan erinomaisista varusteista menemättä henkilökohtaiseen konkurssiin!

Lopuksi

Siinä se! Oppaamme, jolla seuraavan laskettelumatkan suunnittelu hoituu hieman helpommin. Muistettavaa ja opittavaa riittää, mutta ei kannata liikaa stressata. Prosessi hoituu – kuten niin monessa muussakin tapauksessa – yrityksen ja erehdyksen kautta. Mutta muista, ettei ole olemassakaan sellaista konseptia kuin “huono laskettelumatka” ja vaikka muutama asia menisikin suunnittelun osalta pieleen, voit silti nauttia ihan joka sekunnista! Mukavaa matkaa!

Aiheeseen liittyvää luettavaa