Kieli
Mitä mukaan laskettelureissulle - kattava muistilista | Montec Magazine

Jos kyseessä on 100. laskettelureissusi, on pakkauslista varmaankin syöpynyt jo ulkomuistiisi. Jos kyseessä on kuitenkin yksi ensimmäisistä reissuistasi tai jos viime matkasta on jo ehtinyt vierähtää hyvä tovi, ei tarvittavien varusteiden ja vaatteiden mukaan ottaminen olekaan aivan niin yksinkertaista. Jotkut ottavat mukaan liikaa, toiset taas liian vähän, ja kultaisen keskitien löytäminen voi olla vaikeaa – erityisesti, kun huomioon täytyy ottaa matkakohteen sää ja lämpötila sekä tietysti lentokoneiden ärsyttävät, vuosi vuodelta kiristyvät matkatavaroiden painorajoitukset.

Salli meidän auttaa. Olemme olleet niin monella laskettelureissulla, että osaamme pakata sellaiselle jo unissaankin. Joten jos mietit, mitä mukaan laskettelureissulle, voit hyvillä mielin jatkaa lukemista – olemme varmoja siitä, että alla olevasta listasta on sinulle hyötyä.

Lasketteluvaatteet ovat yksi olennaisimmista reissua varten pakattavista varusteista. Jos haluat varmistua siitä, että matkalaukussa mukana on vain laatua, tutustu Montecin viimeisimpään valikoimaan, josta on helppo valita laadukas naisten laskettelutakki tai miesten laskettelutakki moniin eri sääolosuhteisiin. Käymme aivan kohta läpi sellaisia ominaisuuksia, joita niissä olisi hyvä olla.

Pikanavigointi

Pakkauslista laskettelureissulle

Pakkauslista, josta voi sitten kunkin varusteen laukkuun siirtämisen jälkeen yliviivata tuotteita pois, on aika lailla välttämätön joka laskettelureissua varten. Mukaan täytyy ottaa niin paljon tavaraa, että on valitettavan yleistä huomata hotellille tai mökkimajoitukseen saavuttuaan unohtaneensa jotain ehdottoman tarpeellista! Siis juuri sen tavaran, joka on viisi kertaa kalliimpi laskettelukeskuksesta kuin muualta ostettuna. Tämä on meille kaikille tuttu juttu.

Tästä syystä ajattelimme tämän kätevän listan kokoamisen olevan varsin fiksu juttu. Sitten pieni varoituksen sananen: lasketteleminen Kalliovuorilla tammikuun aikaan vaatii eri varusteet kuin Kalifornian Mammoth Mountainilla kruisailu Amerikan itsenäisyyspäivän viikonloppuna heinäkuussa (silloin siellä on muuten hyvä meno!). Voit kuitenkin hoitaa homman kotiin muokkaamalla listaamme laskettelureissun ajankohdan ja kohteen mukaan ja käyttää sitä ennemminkin yleisluontoisena oppaana, jonka avulla reissusi menee mukavasti.

Lasketteluvaatteet

Aloitetaanpa tärkeimmistä! Ulkovaatteet suojaavat luonnonvoimilta ja takaavat sen, että laskettelija pysyy lämpimänä ja kuivana. Emme voikaan liikaa painottaa ulkovaatteiden laadukkuuden tärkeyttä, sillä ne joutuvat vaatteista kaikkein eniten kovalle koetukselle.

Laskettelijan omat mieltymykset ja keskuksen sääolosuhteet määrittelevät sen, kannattaako mukaan ottaa täysin eristetty lasketteluasu vai kuoritakki ja -housut. Valitsitpa kummat tahansa, varmista, että vaatteet todella tulevat mukaan – niiden jättäminen kotiin olisi emämoka, jonka ansiosta reissusta tulisi hyyyytävän kylmä!

Laskettelutakki

Laskettelutakki

Laskettelutakki on vuoristossa ollessasi elinehtosi. Se täyttää monta käyttötarkoitusta toimiessaan takkina, jossa laskettelet, biletät ja käveleskelet ympäri laskettelukeskusta. Varmista siis, että siinä riittää ominaisuuksia suojaamaan sinua armottomissa sääolosuhteissa.

Laskettelutakissa on myös hyvä olla paljon säilytystilaa, mielellään vetoketjullisissa taskuissa. Näin voi turvallisesti pitää mukana puhelinta, lompakkoa, pipoa, aurinkolaseja, huulirasvaa… sekä kaikkea muuta, jota saattaa haluta ottaa mukaan rinteeseen.

Lasketteluhousut

Seuraavaksi tärkeimmäksi vaatekappaleeksi nostamme lasketteluhousut. Laskettelutakin tapaan myös ne nimittäin suojaavat tuulelta ja lumisateelta. Niiden tulisi toisaalta näyttää myös hyvältä, jotta niissä olisi kiva lasketella. Ja kuten takin kohdalla, löytyy housuista myös kuoriversioita, vuorillisia kuorimalleja sekä lämpimämpiä eristettyjä vaihtoehtoja.

Yleensä vuorilliset kuorihousut yhdistettynä merinovillasta tai polyesteristä valmistettuun aluskerrastoon ovat tarpeeksi lämpimät useimpiin tilanteisiin. Jos sattuu olemaan vilukissa tai jos lämpötilat laskevat erityisen alhaisiksi, voi myös eristys olla tarpeen. Ja vältä muuten ohuita teknisiä kuorihousuja, paitsi jos tiedät satavarmaksi niiden olevan sopivat kulloiseen laskettelusäähän.

Lasketteluhanskat

Lasketteluhanskat (tai käsineet/rukkaset) ovat seuraava ulkovaatteisiin kuuluva osa, johon kiinnittää huomiota. Markkinoilta löytyy esimerkiksi kunnon hc-topattuja lasketteluhanskoja, jotka on valmistettu käyttäen vuohennahkaa ja muita erinomaisia materiaaleja.

Valittavana on toki myös kevyempiä ja hengittävämpiä malleja. Lasketteluhanskojen valintaan vaikuttaa lämpötilan lisäksi myös se, kuinka paljon aikaa tulee viettäneeksi kädet lumipenkassa.

Kerrokset ulkovaatteiden alle

Mitä lasketteluun tulee, tulisi jokaisen meistä olla rinteessä kuin sipuleita – tai jättejä, kuten Shrek sanoo! – ja varmistaa, että kerrospukeudumme asianmukaisella tavalla. Kerrospukeutumisen ansiosta keho kykenee tehokkaammin hallitsemaan lämpötilaansa, verrattuna siihen, että päällä olisi paksusti eristetty takki tai superpaksu fleece tai villapaita.

Kerrospukeutuminen mahdollistaa myös vaatteiden monipuolisen käytön, ja laskija voi joko lisätä tai vähentää kerroksia välistä lämpötilasta ja sen vaihteluista riippuen. Tutustutaan välttämättömiin kerrospukeutumisen osiin seuraavaksi.

Aluskerrasto

Aluskerrasto

Yhden tärkeimmistä vaatepareista ihan joka laskettelijalle muodostaa hyvä aluskerrasto. Tämä toimii ensimmäisenä, ihoa vasten olevana kerroksena, jota käytetään joka päivä lasketellessa. Kerrastopaidan ja -housujen tulisi lukita sisään lämpö ja olla päällä äärimmäisen mukavia ja hengittäviä sekä kyetä siirtämään hikeä pois iholta.

Merinovillakerrastot ovat kalleimpia ja myös parhaimpia. Markkinoilta löytyy kuitenkin paljon myös hyviä ja edullisia synteettisiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi polyesteristä valmistetut aluskerrastot ovat joustavia ja pehmoisia, mikä tekee niistä supermukavia. Ne ovat myös hyvin hengittäviä, eivätkä kerää kosteutta itseensä, mikä tekee niistä ideaaleja vaihtoehtoja koko päivän kestävään käyttöön.

Välikerros

Välikerros on vaatekerta, joka puetaan takin alle lukitsemaan kehon lämpöä. Jos käytössä on pelkän kuorikerroksen sisältävä tai vuorillinen kuorilaskettelutakki voi alle sisällyttää ehdottomasti välikerroksen. Onko käytössäsi eristetty laskettelutakki? Jätä välikerros siinä tapauksessa pois ja pue alle jotain ohutta.

Keskipaksu fleece on aina luotettava ja edullinen valinta, joka tarjoaa lämpöä ja hengittävyyttä. Täyspitkällä vetoketjulla varustettu fleece on monipuolisin vaihtoehto, mutta puolivetskarikin toimii. Haluatko tästä vielä hieman teknisemmän version? Hanki kevyttoppatakki sen sijaan.

Laskettelusukat

Laskettelusukat ovat jälleen yksi pakollinen varuste joka laskettelijan pakkauslistalla. Ja niitä kannattaa sitten ottaa mukaan vähintään niin monet kuin laskettelupäiviäkin on. Markkinoilta löytyy eri vaihtoehtoja ja materiaaleja, mukaan lukien merinovilla ja polyesteri – eli samat kuin aluskerrastoissa.

Vältä kuitenkin puuvillasukkia! Tämä siksi, että ne kastuvat hiestä likomäriksi ja aiheuttavat todennäköisesti rakkoja ja muita ongelmia päivän mittaan. Eivätkä nämä muuten ole sellaisia haasteita, joita laskettelureissultaan kaipaa.

Lasketteluasusteet

Lasketteluasusteet muodostavat olennaisen osan pakkauslistaa. Nämä voivat tehdä hyvästä lomasta loistavan.

Lasketteluasusteita kannattaa kuitenkin hankkia hyvissä ajoin ennen laskettelureissua ja tarkasti harkiten. Tämä siksi, että ensisilmäyksellä niiden hommaaminen voi vaikuttaa aivan läpihuutojutulta, mutta todellisuudessa niissä on merkittäviäkin eroja. Katsotaanpa, mitä tällä tarkoitamme…

Tuubihuivi/kauluri

Tuubihuivi/kauluri

Tuubihuiveja, kasvosuojia ja kaulureita löytyy monissa eri tyyleissä ja materiaaleissa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kevyet Buff-merkin tyyliset tuubihuivit, jotka ovat superhengittäviä.

Markkinoilta löytyy tosin myös huippuvarusteltuja neopreeni-balaclavoja. Löydät siis ihan varmasti asusteen, joka sopii mieltymyksiisi ja tarpeisiisi.

Laskettelukypärä

Jos tarkoituksena on lähteä elämänsä ensimmäiselle laskettelureissulle, on todennäköistä, että vuokraa kypärän ja muut varusteet paikan päällä. Mutta jos siitä huolimatta haluaa ostaa oman laskettelukypärän tai on päättänyt alkaa harrastaa lajia toden teolla, pääsee nauttimaan paremmasta istuvuudesta oman hankkimalla, sillä kypärä on mitoitettu juuri itseä varten. Myös kypärän turvallisuusstandardit ovat yleensä korkeammat.

Kun ostaa oman laskettelukypäränsä, pääsee myös valitsemaan sen muodon ja värin. Ja kun kerran on kypäräkaupoille päätynyt, miksei panostaisi kunnolla pääkoppansa turvallisuuteen ja hankkisi mallia, joka on varustettu tärkeillä ominaisuuksilla, kuten SPINillä (Shearing Pad INside) tai MIPSillä (Multi-directional Impact Protection System)? Nämä tarjoavat erinomaista suojaa kaatumistilanteissa.

Laskettelulasit

Laskettelulasit ovat jälleen yksi must-varuste reissullesi. Yleensä laskettelukeskuksesta voi vuokrata lasit kypärän kanssa. Kannattaa kuitenkin tiedostaa se, etteivät kaikki laskettelulasit ole ominaisuuksiltaan yhtä hyviä. Ja jos sellaiset sattuu vuokraamaan, on melkoisen todennäköistä, etteivät ne ole ihan parhaasta päästä.

Jos olet hankkimassa omia laskettelulasejasi, tulisi polarisoitujen linssien olla niiden ominaisuuslistan kärjessä. Ne auttavat vähentämään lumen aiheuttamia heijastuksia ja parantamaan näin näkyvyyttä.

Lasketteluvarusteet

Nyt siirrytään itse välineiden pariin. Vaikka olemme jo monen listauksen kohdan tapauksessa todenneet, kuinka tärkeä kukin niistä on, täytyy meidän jälleen mainita samaa myös varusteista. Lasketteluvarusteet saattavat hyvinkin olla tärkein asia koko listalla – tai sitten vähiten tärkeä, riippuen siitä, missä kohtaa laskettelu-uraansa oikein on.

Saatat olla hyvinkin innoissasi reissusta voidessasi tuoda mukanasi omat superhyvät varusteet. Muussa tapauksessa saatat hiljaa mielessäsi rukoilla, että välinevuokraamossa olisi sinulle edes jotain tältä tai viime vuosikymmeneltä. Oli miten oli, käydään läpi tarvittavat lasketteluvarusteet.

Laskettelusukset

Laskettelusukset

Laskettelusuksien pitäisi olla pakattu niille sopivaan suksipussiin tai lentolaukkuun, jotta ne pysyvät matkan ajan kunnolla suojattuina. Olitpa sitten powien vetäjä, rinnekoneen jälkien shreddaaja tai hieman molempia, emme valitettavasti voi neuvoa sinulle, mitkä sukset kannattaa valita. Itse asiassa, emme koskaan edes harkitsisi tätä!

Omat varusteet hankittuaan nousee laskettelu yleensä kuitenkin ihan uudelle tasolle. Huono puoli siinä on tosin se, että pakkauslista käy vain pidemmäksi ja pidemmäksi!

Laskettelumonot

Aivan kuten omien suksien omistaminen, mahdollistavat myös omat laskettelumonot valtavan tasonnousun verrattuna varusteiden vuokraamiseen. Valittavana on monia hyviä brändejä. Emme voi tarpeeksi suositella sitä, että jos mahdollista, kokeilisit monoja ennen niiden ostamista.

Tällä taataan se, että saat oikean istuvuuden ja kunnollisen lämpömuokkauksen sisäkengälle. Muista vain ottaa mukaan myös laskettelumonojen kuoret, sillä pelkillä sisäkengillä ei pitkälle pötkitä!

Laskettelusauvat

Sauvat ovat viimeinen välineistön osa, jota kannattaa harkita ottavansa mukaan. Näidenkin kohdalla joudumme sanomaan, että jos vuokraat kaikki varusteesi, ei myöskään laskettelusauvoissa ole yleensä paljoa valinnanvaraa.

Jos kotoa kuitenkin löytyy omat sauvat, ota ne mukaan – tai älä, ja liity rinteessä kiitävien omituisten tyyppien joukkoon, jotka laskevat aina ilman sauvoja. Tämä, jos joku on karmivaa.

After ski

Kun päivän laskut on taputeltu, on enää yksi asia tehtävänä: after ski! Ja kun olet sitten valmis heittämään aivot hetkeksi narikkaan koko päivän kestäneen rinteessä keskittymisen jälkeen, ei homma oikeastaan onnistu ilman vaihtovaatteita.

Joten käydäänpä seuraavaksi läpi, mitä vaatteita tarvitaan silloin, kun ei shreddaa rinteessä tai vedä reilejä parkissa. Seuraavassa pikainen after ski -vaatelistauksemme. Joskus laskettelukeskusten ja -kylien sääolosuhteet saattavat äityä lumipyryisiksi tai jopa loskaisiksi, joten ihan parhaimpiaan ei kannata pistää päälle.

Pipo

Pipo

Tästä ei varmaan tarvitsisi muistuttaa, mutta ihan kaiken varalta: ota messiin pipo! Valitsitpa sitten pelkästä villasta valmistetun tai jotain hieman käytännöllisempää – kuten akryylisen tai polyesteristä valmistetun – on pipo aivan välttämätön lisäys pakkauslistallesi.

Pipo pitää pään lämpimänä… ja piilottaa kätevästi kypäräkampauksen eli päivän hikoilun ja rehkimisen aikaansaaman lättätukan. Olemme kuulleet jopa joidenkin laskijoiden kertovan piponsa olevan vieläkin tärkeämpi varuste kuin suksiensa!

Talvikengät/-saappaat

Tärkeä osa jokaista laskettelureissun pakkauslistaa on luotettavat talvikengät tai -saappaat. Kun tallaat valitsemasi laskettelukeskuksen lumisia katuja, tulet takuulla kiittämään itseäsi, kun vedenpitävät, eristetyt ja kunnon pidolla varustetut kengät pitävät jalat lämpiminä ja olon mukavana.

Monet hyvät brändit myyvät juuri laskettelukeskuksen olosuhteisiin sopivia talvisaappaita. Valitse siis kengät, joista tykkäät ja jotka tuntuvat myös jaloissa mukavalta, sillä tulet pitämään niitä, ja paljon!

Aurinkolasit

Aurinkolasit ovat yksinkertaisesti välttämättömyys joka laskettelureissulle. Ne hoitavat hommansa erinomaisesti estäessään liikaa auringonvaloa häikäisemästä silmiä terassilla bilettäessäsi. Ja tekevät muuten myös darra-aamuista hieman mukavampia.

Aurinkolasit eivät välttämättä vaikuta ilmeiseltä asusteelta vuorille mukaan otettavaksi. Vuoristokorkeuksissa aurinko voi paistaa kuitenkin hyvinkin kirkkaana ja lumi voi lisäksi häikäistä ikävästi, joten varmista, että pakkaat kunnolliset polarisoidut plehat laukkuusi!

Ekstrajutut lasketteluun

Seuraavaksi käymme läpi kaikki, mitä emme jo yllä maininneet. Nämä eivät ole välttämättömiä tavaroita, mutta ehdottoman käteviä ja elämää helpottavia sellaisia kuitenkin.

Jos laukustasi löytyy siis tilaa, suosittelemme lisäämään sinne myös nämä tarvikkeet!

Aurinkovoide

Aurinkovoide

Aurinko voi olla varsin petollinen korkeissa ilmanaloissa ja vaikka sää on viileä, voi suomalainen hipiä helposti palaa. Luota meihin: jos teet sen virheen, että lasket tuubihuivin liian pitkäksi aikaa, tulet viettämään loppuloman ikävästi tomaatin väriskaalaan taittaen.

Ota siis mukaan aurinkosuoja, kun säätiedotuksessa luvataan pilvettömiä päiviä. Näin varmistat sen, ettet pala, vaan pysyt shreddauskunnossa koko reissun ajan.

Huulirasva

Toinen juttu, jota tulee harvemmin ajatelleeksi, on rinteessä tuivertavan tuulen kuivattava vaikutus huuliin. Kylmä sää korostaa efektiä ja tämän seurauksena huulet rohtuvat ja voivat halkeilla.

Tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa varsin simppeli ratkaisu ja se on huulirasva. Mikä tahansa kelpaa, mutta me Montecilla tykkäämme erityisesti mehiläisvahaa sisältävistä vaihtoehdoista, sillä ne toimivat erityisesti kylmässä säässä!

Siteiden säätötyökalu

Siteiden säätämistä varten tarkoitettu ruuvimeisseli on kätevä kapistus, joka ei vie liikaa tilaa. Se mahtuu mihin tahansa laukkuun tai taskuun, ja siitä voi olla valtavan paljon hyötyä rinteessä.

Ruuvimeisselin avulla voit löysentää, kiristää ja säätää siteitä. Näin suksesi ovat aina valmiina, oli maasto mikä hyvänsä.

Ylelliset tuotteet

Nämä ylelliset tuotteet eivät välttämättä sovi joka laskijalle tai laskettelureissulle. Jos niille löytyy kuitenkin tilaa laukusta, voivat ne huomattavasti helpottaa elämää laskettelureissun aikana!

Joten tsekataampa muutama tuote heille, joiden ei tarvitse tuijotella ruumaan menevien matkalaukkujen painorajoituksia. Ja muuten, kun nämä on kerran ottanut mukaan matkalle, ei enää ilman haluakaan lähteä!

Lasketteluhanskojen aluskäsineet

Lasketteluhanskojen aluskäsineet

Aluskäsineet tai sisähanskat ovat käsineet, joita käytetään lasketteluhanskojen alla. Ne on usein valmistettu polyesteristä tai merinovillasta ja monesti niillä voi käyttää älypuhelinta. Aluskäsineitä ei välttämättä tule ajatelleeksi laskettelureissulle pakatessaan, mutta ne ovat oikeasti superkätevät (pun intended).

Suurimmat, aluskäsineiden tarjoamat hyödyt ovat ehdottomasti se, että lasketteluhanskat voi ottaa pois katsoakseen puhelinta hissijonossa ilman, että näpit jäätyvät sekä se, että tuoppien baaritiskiltä pöytään kantaminen sujuu entistä ketterämmin ulkoterassilla ollessa. Liukumista estävät kämmenkuvioinnit yleensä auttavat tässä myös! Ja nämä muuten eivät todellakaan vie paljoa tilaa matkatavaroista.

Kengänkuivain

Kengänkuivain saattaa näyttää keskiaikaiselta (tai modernilta) kidutusvälineeltä, mutta jos tämän kapineen ottaa mukaansa, voi olla varma siitä, että saa laittaa joka aamu reissulla jalkaansa ihanan kuivat monot ja sukat.

Jos kengänkuivaimen laittaa isolle lämmölle 10 minuuttia ennen laskemaan lähtemistä, saa laittaa jalkaansa juuri lämpömuokatut monot! Ah, mikä autuus.

Sähköiset monojen/hanskojen lämmittimet

Jälleen yksi pakkauslistamme ylellisten tuotteiden osa ovat sähköiset monojen tai hanskojen lämmittimet. Näitä voi hallita puhelimella, joten ne auttavat pysymään lämpimänä ja pitämään olon mukavana ihan niissä kylmimmissäkin ilmastoissa.

Okei, lämmittimet ovat joidenkin mielestä turhakkeita ja toki hintaviakin. Mutta onhan tämä ylellisten tuotteiden lista. Joten jos taskun pohjalta löytyy ylimääräistä, niin mikset kokeilisi, kuinka paljon lisämukavuutta ne tuovat laskettelureissuusi?

Muut välttämättömyydet

Mutta entä kaikki muut välttämättömyydet? Käydään vielä läpi puuttuvat tavarat ja varmistetaan, ettet päädy laskettelureissulle vain yhdet ainoat, jalassasi olevat alushousut mukanasi. Sitä sattuu nimittäin paremmissakin piireissä!

Näiden juttujen unohtaminen ei mitä todennäköisimmin pilaa koko reissuasi, mutta ne ovat kyllä sellaisia välttämättömiä juttuja, jotka yllättävän usein jäävät matkasta.

Alusvaatteet

Alusvaatteet

Alusvaatteet ovat itse asiassa hyvin tärkeä osa laskettelureissun pakkauslistaasi. Jos mahdollista, pyri jättämään puuvillaiset pikkarit/bokserit kotiin, sillä tämä materiaali kostuu, eikä kuivu kunnolla päivän aikana, hangaten sitten ihoa lasketellessa. Ei mukavaa.

Puuvillan sijaan suosittelemme polyesteriä tai bambua. Ne aiheuttavat epätodennäköisemmin yllä mainittuja ongelmia ja ovat yleensä suorituskyvyltään huomattavasti parempia.

Hygieniatuotteet

Hammasharja ja hammastahna ovat tämän listan kohdan välttämättömyydet. Jos majoittuu laskettelureissullaan hotellissa, tarjoaa talo yleensä shampoon ja suihkusaippuan.

Jos yöpyy itsepalvelumajoituksessa, täytyy kaikki nämä muistaa ottaa mukaansa. Ja suosittelemme myös aurinkovoiteen ottamista!

Yöasu

Voit totta kai nukkua myös alasti – se on niin vapauttavaa! Jos kuitenkin yleensä nukut vaatteet päällä, muista ottaa ne mukaan.

Tarvitset todennäköisesti vain muutamat paidat ja housut laskettelureissuasi varten. Käymällä suihkussa ennen nukkumaanmenoa ne pysyvät myös hieman puhtaampina.

UKK

Jos tämä on ensimmäinen laskettelureissusi, saatat ehkä hyötyä seuraavista alle kokoamistamme usein kysytyistä kysymyksistä.

Mitä lasketellessa EI kannata pitää päällä?

Puuvilla on materiaali, joka kannattaa skipata kokonaan. Se ei kykene siirtämään hikeä pois iholta, vaan jää kosteaksi. Kosteina vaatteet voivat hangata ihoa ja aiheuttaa kaikenlaisia epämukavia ongelmia. Vältä siis puuvillaisia alusvaatteita ja huppareita ja, no oikeastaan kaikkia muitakin vaatekappaleita, jotka on valmistettu käyttäen tätä luonnonkuitua.

Mitä lasketellessa EI kannata pitää päällä?

Kuinka laskettelureissulle voi lähteä edullisesti?

Tarjolla on moniakin tapoja lasketella edullisesti. Suurimmat kustannukset kertyvät laskettelukeskuksissa ja niitä kerryttävät niin hotellit kuin hissiliput ja varusteiden vuokraamisetkin. Näitä kustannuksia on kuitenkin mahdollista minimoida majoittumalla laskettelukeskuksen laitamilla tai ulkopuolella, valitsemalla kohteekseen pienen keskuksen edullisemmilla hissilipuilla, lainaamalla lasketteluvarusteita tai ostamalla varusteensa käytettynä.

Onko ekologinen laskettelu mahdollista?

Kyllä! Jackson Hole, Whistler ja Aspen ovat sitoutuneet ekologisuuteen ja niitä pidetäänkin ympäristöystävällisinä laskettelukeskuksina. Nämä ovat siis hyviä vaihtoehtoja, jos haluaa lasketella mahdollisimman ympäristöä säästäen! Lisäksi ekologisemman reissustaan voi tehdä matkailemalla kotimaan sisällä.

Kannattaako vuokrata vai ostaa ja ottaa mukaan omat sukset?

Tämä riippuu siitä, tietääkö, mitä haluaa vai ei. Jos ei ihan tiedä, millaisilla suksilla haluaa lasketella, ei niitä kannata siinä vaiheessa lähteä ostamaankaan. Edistyessään huomaa ymmärtävänsä suksien päälle enemmän. Kun se hetki koittaa, voi olla aika ostaa omat.

Kuinka paksut laskettelusukkien pitäisi olla?

Keskipaksut laskettelusukat ovat yleensä paras valinta, sillä ne tarjoavat täydellisen tasapainon pehmustuksen ja hengittävyyden välillä. Paksut sukat saattavat aluksi olla mukavammat, mutta ne vaikuttavat monon istuvuuteen, saavat jalat hikoilemaan ja aiheuttavat vielä rakkojakin. Joten vastusta kiusausta pakata sellaisia matkaan!

Lopuksi

No niin, siinä se. Ultimaattinen muistilista, joka kannattaa ottaa esille seuraavan kerran, kun miettii mitä mukaan laskettelureissulle. Toki jokaisella on myös ne omat juttunsa, joita ilman ei pärjää, kuten vaikkapa kuulokkeet tai hyvä kirja, jonka parissa rentoutua laskupäivän päätteeksi.

Käytä siis pakkauslistaamme pohjana ja viimeistele se omilla tavaroilla. Puuttuuko listalta jotain oleellista? Ota meihin yhteyttä sähköpostitse crew@montecwear.com ja kerro meille! Nähdään rinteessä – toivottavasti kaikki tarpeellinen tuli mukaan!

Aiheeseen liittyvää luettavaa: